Tekstit

Näytetään tunnisteella getting better merkityt tekstit.

Painokevennetty kävelykuntoutus – työkalu neurologisessa kuntoutuksessa

Kuva
Painokevennetty kehikko, kävelymatto, valjaat ja ehkä vielä robottiavusteinen eksoskeleton – harva neurologisen kuntoutuksen väline herättää yhtä paljon toiveita kuin painokevennetty kävelykuntoutus ( body weight-supported treadmill training , BWSTT). Lupaus on houkutteleva: potilas pääsee ottamaan askelia turvallisesti jo silloin, kun itsenäinen kävely ei vielä onnistuisi. Mutta kun tuore tutkimusnäyttö laitetaan puntariin, kuva on huomattavasti moniulotteisempi kuin markkinointipuheet usein antavat ymmärtää. Olen koonnut seuraavaan blogitekstiin, mitä AVH- ja osittaisen selkäydinvamman kuntoutuksen tutkimus tällä hetkellä sanoo – ja miksi Bobath-viitekehys suhtautuu menetelmään terveen kriittisesti. Blogikirjoitus on tarkoitettu ammattilaisille, ja asiasta kiinnostuneille, eikä korvaa yksilöllistä kliinistä arviointia. Painokevennetyn kävelykuntoutuksen soveltuvuus tulee aina arvioida potilaskohtaisesti osana kokonaisvaltaista kuntoutussuunnitelmaa. Mitä painokevennetty kävelykunto...

Pusher vai lateropulsio eli työntäminen aivoverenkiertohäiriöissä

Kuva
Lateropulsio (a.k.a ”pusher-oireyhtymä”) on vakava asentohäiriö, jota esiintyy erityisesti aivoverenkiertohäiriön jälkeen, ja joka voi merkittävästi vaikeuttaa kuntoutumista. Potilas työntää itseään aktiivisesti halvaantuneelle puolelleen ja vastustaa kaikin keinoin kehon suoristamista, vaikka hänellä ei olisi varsinaista lihasheikkoutta ns. terveellä puolella. Ilmiö ei johdu tahdonalaisesta päätöksestä tai lihasvoiman puutteesta, vaan aivojen virheellisestä käsityksestä pystyasennosta suhteessa painovoimaan. Tämä poikkeama kehon sisäisessä vertikaalisuuden hahmotuksessa altistaa potilaan kaatumisille ja vaikeuttaa merkittävästi istuma- ja seisoma-asennon hallintaa sekä kävelyn oppimista uudelleen. (Kuvat Karnath 2014, Karnath & Broetz 2003) Tutkimusten mukaan lateropulsiota esiintyy jopa yli puolella potilaista akuuttivaiheen aikana ja noin 23 prosentilla subakuutissa vaiheessa (Dai et al. 2022). Vaikeaa pusher-oireyhtymää esiintyy arviolta noin 12,5 %:lla aivoverenkiertohäiriön...

Tarinoiden ihmeellinen maailma - neurologinen fysioterapia

Kuva
Neurologinen fysioterapia, minun juttu, hämmentävän koukuttava ala, salapoliisityötä ja siistiä ajatusten ja vinkkien prosessointia, joiden seurauksena yksilöllinen ja usein hyvin spesifi projekti yhdessä kuntoutujan kanssa. Kaikki päivät ovat niin erilaisia, kaikki yksilöt ovat omalaatuisia ja jokainen hetki on täynnä ihmeitä kohtaamisesta, ja vuorovaikutuksesta, sisältäen onnenkyyneleitä ja hikipisaroita. Kertovat kovasta työstä, jota kaikki kuntoutujat ovat valmiina tekemään omien tavoitteidensa saavuttamiseksi. Ja entäs sitten nämä päähenkilöt, aivan upeat ja ihmeelliset kuntoutujat. Kuntoutujat, jotka päivästä toiseen taistelevat ja kuntouttavat itseään kohti parempaa liikettä ja toimintaa. Fysioterapeuttina mietin usein heidän omistautumistaan prosessiin, miten he avaavat oman tarinansa minulle ja ovat valmiita kirjoittamaan sitä yhdessä ensitapaamisesta eteenpäin.  Miten meidän polut sitten ovat kohdanneet, sitä ei tarina kerro. Jokainen löytää oman kohtalotoverinsa usein sa...

Supersankaritar - vaikean aivovamman jälkeen todelliseksi taiteilijaksi!

Kuva
Olit nuori ja kaunis, täynnä elämää ja tulevaisuus edessä. Kesäisenä yönä olit tuttusi kyydissä kun autonne joutui onnettomuuteen. Sinut löydettiin pahoin vaurioituneesta autosta ja kiidätettiin sairaalaan. Tuosta hetkestä on jo aikaa. Tilanne oli vaikea ja johti vaikeaan aivovammaan, liikuntakyvyttömyyteen, etkä pystynyt syömään tai puhumaan. Fysioterapeuttisi kertoi alun olleen todella vaikea, kuntoutuksen alkaessa pystyit vain kääntämään päätäsi hieman toiseen suuntaan maatessasi. Olisiko näin vaikeasta aivoavammasta vielä mahdollisuus kuntoutua, päästä elämään edes hieman omannäköistä elämää ja toteuttaa omia unelmiaan? Tapasin sinut ollessasi noin parikymppinen nuori nainen. Tapasimme sattumalta, ja yhden kesäkuukauden ajan sain tutustua sinuun ja oppia tuntemaan sinua. Muistan, miten alkuun haasteita olivat muun muassa huono unenlaatu ja nukkuminen, istuma-asento tai ylipäätään asennot olivat sinulle vaikeita jopa tuen kanssa, pään kannattelu oli erityisen työlästä ja vain hetkit...

Visiting, working and teaching in Germany

Kuva
Last fall, almost at Christmas, I had three weeks of visitation in Germany. I was working as a physiotherapist in Kassel at Schulungszentrum, and doing my 3rd assistantship as a Bobath Instructor candidate in Leer. The first week was fantastic and the time was running like crazy! I enjoyed the praxis I was working in and all the patients working with me. All the patients had their specific and individual goals and lots of motivation and we really had fun while working. Most of the patients had a stroke, but I also had patients with MS and/or ataxia. My bosses, Adrian and Anders, were very nice and hospitable to me and it was easy to enjoy the moments with the bosses, but also with the group of physiotherapists, and occupational and speech therapists. In the praxis, I had new and high-quality equipment for therapy and also some extra help with translations. Here are some pictures of that week and working moments: After the first week, I took some time to relax and get prepared for my 3r...

Vaikuttavaa fysioterapiaa yksilöllisesti - omia ajatuksia kliinisestä päättelystä

Kuva
Kliinisestä päättelystä puhutaan paljon tänä päivänä fysioterapiassa ja hyvä niin. Uusimmassa Fysioterapia -lehdessä 5/2022 Saija Karinkanta kirjoittaa "Vaikuttavaa fysioterapiaa asiakas kerrallaan". Artikkelissa Karinkanta kuvaa olemassa olevia prosesseja ja niiden saumatonta sujuvuutta, jotka ovat erityisen tärkeitä kuntoutusprosessissa. Lisäksi hän korostaa tutkitun tiedon tärkeyttä menetelmien ja käytänteiden osalta, kuitenkin korostaen yksilöllisyyttä, ei rutiininomaisesti kaikille samaa kaavaa tai mallia tuputtaen.  "Jokainen on yksilö ja jokaisella on yksilölliset oireet, ongelmat ja historia, mutta myös tavoitteet, unelmat ja haaveet".  Neurologisessa fysioterapiassa tuntuu välillä yksilöllisyys unohtuvan. Tämä kuntoutujaryhmä jos jokin omaa erityisen vaihtelevan kirjon erilaisia toimintakykyyn vaikuttavia tekijöitä. Diagnoosia kun ei voida hoitaa, niin erityisesti korostuu liikkeen ja ei-tyypillisen liikkeen analyysi. Käypä hoito-suositukset eivät tule kosk...

Verta, hikeä ja kyyneliä - AVH-kuntoutujan tie huipulle!

Kuva
Omaisten ja potilaiden huoli ja epätoivo - miten niitä voisi lievittää? Onko tästä vielä mahdollisuus kuntoutua? Miten tuon käden saisi edes jotenkin toimimaan, vai saako sitä? Miten tämä kävely ja liikkuminen voisi olla helpompaa? Pärjäänköhän yksin? Mitenköhän tuota puolisoni kuormaa kotitöissä voisi keventää, kun joutuu minuakin auttamaan?  Yllä olevat kysymykset ja paljon muuta pyörii kuntoutujien ja heidän läheisten mielissä aivoverenvuodon tai -infarktin tai -trauman jälkeen. Samoja kysymyksiä miettivät varmasti useat neurologisen sairauden tai tilanteen eteen joutuneet ihmiset. Tässä blogissa kirjoitan melko sattumanvaraisesti ajatuksia siitä, mitä itse olen viime aikoina kuntoutujien, heidän omaisten ja kollegoidenkin kanssa pohtinut. Ihan lähiaikoina minuun otti yhteyttä eräs omainen ja kysyi mahdollisuutta tehdä suositusta kuntoutukseen. Hämmentävää, ettei sitä ollut tehty vaikka hänen omainen oli toistaiseksi vielä paikassa, jossa niitä todella tehdään. Yleensähän yksity...

"KORI KUNTOON!" - Core -harjoittelua avh-kuntoutujalla

Kuva
Six Bäck ei välttämättä kerro vartalosi toiminta- kyvystä, mutta voi kiinnittää katseita Viimeisten viikkojen aikana olen useamman kuntoutujan kanssa keskittynyt vartalon lihasten harjoitteluun, teemana kori kuntoon! Teema sai alkunsa erään kuntoutujan puolison toteamuksesta kun olivat tehneet treenejä yhdessä kotona. Coresta tuli kori ja vaimon "valmennuksessa" harjoitteet sujuivat uusin termein! Core-harjoittelusta posturaalisen kontrollin tukena olemme jutelleet kaikkien kuntoutujieni kanssa ja useat heistä ovat kertoneet, että parhaat "kiksit" he saavat vartalon ja coren harjoitteista. "Niiden jälkeen olo on usein pidempään hyvä, jäykkyys vähenee ja tasapaino on parempi ja liikkuminen helpompaa".  AVH:n seurauksena usein vartalon lihakset heikkenevät ja fysioterapiassa huomiota tulisi kiinnittää myös ns. paremman puoliskon vartalon lihasten harjoitteluun. Hyvä vartalon toimintakyky on todettu merkittäväksi tekijäksi ennustettaessa myöhempää kuntoutumis...

Miten ja kuka kuntouttaa - onko väliä?

Kuva
MITEN KUNTOUTETAAN? Onko koolla väliä? Tutkimusten mukaan kuntotumisen ennuste ei ole riippuvainen aivoverenkiertohäiriön/ vaurion koosta. (Starkey et al. 2012)  Neurologisessa kuntoutuksessa määrä ei myöskään korvaa laatua. Tutkimusten mukaan, mikäli kuntoutuminen ei aiheuta muutoksia aivoissa ei tapahdu myöskään uudelleen oppimista. Pelkkä toistojen lisääminen ei anna meille parempia tuloksia, vaan tehtävien tulisi myös aiheuttaa muutoksia kortikaalisesti - "repetition without repetition". Kuntoutus tulee perustua yksilölliseen arvioon kuntoutujan tarpeista, ja kuntoutujat tarvitsevat erilaista kuntoutusta optimaaliseen palautumiseen. (Kerr et al. 2017) Optimaalinen kuntoutus vai kompensaatio? Tässä kysymys TULES-terapiaa tekeville. Jos selkänsä loukannut urheilija tulee vastaanotolle, niin mihin fysioterapianne perustuu ja miten ohjaatte hänen kuntoutusta? Tai jos polvileikkauksen jälkeen työssäkäyvä rakennustyömies kertoo työssään vaadittavan paljon matalissa työasennoiss...

Modernimpaa neurologista fysioterapiaa?

Kuva
Kaiken erikoisosaamisen hallitseminen fysioterapiassa on mahdotonta. Jokainen fysioterapeutti toimii parhaan osaamisensa mukaan ja pyrkii kuntouttamaan asiakkaitaan parhaalla ammattitaidollaan mahdollistaen heille paremman elämänlaadun ja optimaaliset mahdollisuudet selviytyä arjesta. Jatkuva kouluttautuminen ja tutkimustiedon tarkastelu tuntuu olevan itselle arkipäivää, vie toisinaan aikaa arjen työstä, mutta asiakkaat tuntuvat olevan tyytyväisiä yhteistyöllä saamiimme tuloksiin. Olen Bobath-erikoistunut fysioterapeutti, mutta mitään valmista mallia/valmista kaavaa minulla ei kuntoutujalle ole tarjota kun hänet tapaan. Bobath on lähestymistapa - ei resepti eikä malli, jonka mukaan tehdään terapiaa.  Jokaisella kuntoutujalla on oma liikkumisen tai toiminnan ongelma, jonka vuoksi he tulevat fysioterapiaan. Fysioterapia keskittyy optimaaliseen kuntoutustulokseen, emme hoida diagnoosia🙈. Alla oleva kaavio ohjaa kliinistä päättelyäni, jonka pohjalta suunnittelen yksilöllisesti terap...

Liikkumaan oppiminen aivoverenkiertohäiriön jälkeen

Kuva
"We want to help our patients to move optimally. Everybody learn to move again after stroke but quite often with compensatory strategies." Viikko Bobath Advanced kandidaatin Line Syren klinikalla, Marstrandissa syvensi jälleen osaamistani aivoverenkiertohäiriöiden kuntoutukseen. Vartalon liikkuvuus ja dynaaminen stabiliteetti ovat pohja taloudelliselle ja tehokkaalle liikkumiselle. Viikon aikana luennoilla käytiin koko evoluution kirjo, miten asentomme on muuttunut sitten alkuihmisten ja mihin se on menossa nykyisen teknologian ja työn vaatimusten vuoksi. Huonot työasennot ja tietokoneiden aikakausi muuttavat asentotottumuksiamme ja vaikka kurssilaisilla ei neurologista sairautta ollutkaan, niin usealla meistä oli heikkoutta vartalon stabiliteetissa, heikko aktivaatio tai selkeää asymmetriaa  vartalon syvissä lihaksissa tai lantion hallinnassa. Pystyasennon kannalta lantion seutu on isossa roolissa liikkumisemme kannalta. Lantion optimaalisen toiminnan takaamiseksi ja t...

Hands On - Rohkeudella ja rakkaudella kollegat!

Kuva
Mr.Paatelma - Hands On! Fysioterapialehdessä 5/2017 oli artikkeli : Markku Paatelma "Tohtori, joka ei luovu kliinisestä työstä". Juttu oli pitkälti kokeneen kollegamme tarinaa fysioterapiasta ja kouluttautumisesta ja elämästä! Jutusta haluan nostaa esiin myös Markkua huolestuttavan asian valmistuvien fysioterapeuttien kädentaidoista. Opetuksen rahoituksen kiristyminen on vaikuttanut käytännön opetuksen vähenemiseen, kentälle tulevat opiskelijat osaavat hakea tietoa, mutta käytännön toteuttaminen on haastavaa. Kun kädentaitoja aiemmin arvostettiin, nykyään tuntuu korostuvan ohjaajan rooli ja neuvotaan "kädet irti potilaasta", sanoo Paatelma. Tämä "Hands on" -asia on pohdituttanut Markun jutun lisäksi tällä viikolla useissa eri tilanteissa. Keskiviikkona lehtitoimittaja teki juttua lastemme fysioterapeutista, joka on kokenut NDT-terapeutti. Keskustelimme muun muassa siitä, että miten lasta ohjataan terapiassa. Tavoitteenahan on, että hiljalle...