Tekstit

Päivitys - Bobath lähestymistapa neurologisessa kuntoutuksessa

Kuva
5 vuotta sitten kirjoitin Bobath-konseptista lyhyesti blogiin ja sen jälkeen tämän jatkuvasti uusimpaan tietoon päivittyvän lähestymistavan määritelmä on päivitetty uudelleen. Omassa työssäni ja pitämissäni koulutuksissa pohjaan omat ajatukset ja opit tämän lähestymistavan pohjalle. Se antaa minulle pohjan kliiniseen päättelyyn, terapian suunnitteluun ja totetutukseen sekä seurantaan neurologisilla kuntoutujilla, joiden kanssa työskentelen. Viime vuosina vastaanotollani on vieraillut yhä monipuolisemmin eri diagnoosin omaavia yksilöitä, toisilla neurologisen diagnoosin oireet ovat olleet lievempiä, toisilla vaikeampia. Ikäjakauma on ollut nuorista senioreihin, ja sairastumisesta tai vammautumisesta on kulunut viikkoja tai jopa kymmenen vuotta. Mikä parasta, Bobath ei rajaa kuntoutujia iän, diagnoosin tai sairaudesta kuluneen ajan mukaan. Se sopii kaikille, joilla on liikkumisen tai toimintakyvyn haittaa. Se ei myöskään poissulje muita interventioita, joista kuntoutujat voivat hyötyä, k...

Visiting, working and teaching in Germany

Kuva
Last fall, almost at Christmas, I had three weeks of visitation in Germany. I was working as a physiotherapist in Kassel at Schulungszentrum, and doing my 3rd assistantship as a Bobath Instructor candidate in Leer. The first week was fantastic and the time was running like crazy! I enjoyed the praxis I was working in and all the patients working with me. All the patients had their specific and individual goals and lots of motivation and we really had fun while working. Most of the patients had a stroke, but I also had patients with MS and/or ataxia. My bosses, Adrian and Anders, were very nice and hospitable to me and it was easy to enjoy the moments with the bosses, but also with the group of physiotherapists, and occupational and speech therapists. In the praxis, I had new and high-quality equipment for therapy and also some extra help with translations. Here are some pictures of that week and working moments: After the first week, I took some time to relax and get prepared for my 3r...

Vaikuttavaa fysioterapiaa yksilöllisesti - omia ajatuksia kliinisestä päättelystä

Kuva
Kliinisestä päättelystä puhutaan paljon tänä päivänä fysioterapiassa ja hyvä niin. Uusimmassa Fysioterapia -lehdessä 5/2022 Saija Karinkanta kirjoittaa "Vaikuttavaa fysioterapiaa asiakas kerrallaan". Artikkelissa Karinkanta kuvaa olemassa olevia prosesseja ja niiden saumatonta sujuvuutta, jotka ovat erityisen tärkeitä kuntoutusprosessissa. Lisäksi hän korostaa tutkitun tiedon tärkeyttä menetelmien ja käytänteiden osalta, kuitenkin korostaen yksilöllisyyttä, ei rutiininomaisesti kaikille samaa kaavaa tai mallia tuputtaen.  "Jokainen on yksilö ja jokaisella on yksilölliset oireet, ongelmat ja historia, mutta myös tavoitteet, unelmat ja haaveet".  Neurologisessa fysioterapiassa tuntuu välillä yksilöllisyys unohtuvan. Tämä kuntoutujaryhmä jos jokin omaa erityisen vaihtelevan kirjon erilaisia toimintakykyyn vaikuttavia tekijöitä. Diagnoosia kun ei voida hoitaa, niin erityisesti korostuu liikkeen ja ei-tyypillisen liikkeen analyysi. Käypä hoito-suositukset eivät tule kosk...

Dear Diary 2022

Kuva
My Dear Diary, It's been a while since I wrote to you. At first, I thought to write about myself, who I am and what I do, and maybe what I like. Then I will write about the year 2022 so far.  Sunset in Marstrand I'm a physiotherapist Sanna Hosio and working in Fysios. My working place or "forge", whatever you wanna call it, is in Muurame and Jyvaskyla. I work with people who have suffered a stroke, traumatic brain injury, or spinal cord injury. Sometimes I also work with other neurological patients and also visit colleagues in other parts of Finland to consult them with their patients or clients. I love my work and I often think that my clients are the superheroes of their life and also mine. I really enjoy working with them and I think my first goal in physiotherapy is to do my best for them so that they can gain their goals and have more quality of life. I'm also a Bobath therapist and an instructor trainee. That's why I also teach some courses about neurolo...

Kuntoutuminen aivorunkoinfarktin jälkeen

Kuva
Tämän kuntoutujan tarina ja oireet alkoivat ja etenivät päivän aikana hitaasti, alkuun oli vaikeuksia liikkumisessa ja ensihoito kävi kotona, mutta pyysivät tarkkailemaan tilannetta. Päivän aikana tilanne kuitenkin huononi niin, että jalat lähtivät lähes kokonaan alta ja läheisellä oli täysi työ saada kuntoutuja autoon ja lähimpään sairaalaan. Sairaalassa oireet etenivät edelleen ja myöhemmin kuvissa selvisi infarkti aivorungon alueella. Liuotusta ei enää voitu tehdä. Alkuun oikean puolen raajat olivat täysin pleegiset ja puheen tuottaminen ja nieleminen oli vaikeaa. Kuvistuskuva, harjoitteet selinmakuulla Aivorunkoon (väliaivot, aivosilta ja ydinjatke) kohdistuneet vauriot voivat aiheuttaa ongelmia ihan peruselintoimintojen säätelyssä (hengitys ja verenkierto, vireys- ja valvetilan säätely) ja voi aiheuttaa pahimmillaan vakavia, henkeäkin uhkaavia ongelmia. Se on myös erityisen tärkeä sensorisen ja motorisen tiedon siirtämisessä aivojen ja kehon välillä. Kun kyseessä on aivorungon alu...

AVH-kuntoutujan paluu arkeen kipujen ja kyynelten jälkeen

Kuva
Se oli joulukuun 7. vuonna 2020 kun tavattiin. Olit sairastunut kolme kuukautta aiemmin ja kun pääsit kotiin, aloitit fysioterapian kanssani. Kuulin huhuja ja puhettakin, että sairaalassa ollessasi olit levoton, et juuri nukkunut ja treenasit päivin ja öin. Niin kovasti halusit päästä takaisin kuntoon. Haaveilit palaavasi töihin, jotta voisit jäädä työstä eläkkeelle, et sairaslomalta. Kun näin sinut, en tiennyt miten pysyit pystyssä, miten pääsit kävelemään edes lyhyitä matkoja ilman apuvälineitä tai miten yleensäkään pärjäisit kotona. Käytössäsi oli alkuun pyörätuoli. Epäilin kykyäsi liikkua, koska pelkästään istuessa vartalon kallistaminen sivulle aiheutti kaatumisen. Onneksi testatessa ehdin napata jalastasi kiinni, jottet pudonnut kokonaan plintiltä. Kävelytestiä tehdessä kuljin vierelläsi, koska pelkäsin kaatumistasi. Alkuun kärsit kovista kivuista halvaantuneessa kädessäsi ja se meinasi totaalisesti väsyttää sinut. Kivun aiheuttama unettomuus, stressi ja pelkokin ajoivat lopulta ...

To be or not to be - two years with covid

Kuva
It has been tough times, almost two years with covid. It's really making everybody's life difficult and uncertain. Of course, I hope everyone could be safe and healthy without the virus, but I think it's difficult. People are getting sick and healthcare is under pressure all over the world. I hope every one could get the vaccination and at least minor influences of the virus or not at all. But this is new normal and we should still go on and live. How does it affect to my life or work?  Well, first of all, I returned to my work from a long sickleave, the longest in my life ever, when covid-19 started to spread. I love my work and it was truly uncertain times in spring 2020. At first all rehabilitation and physiotherapy was ordered to stop. What the hell?? How was my patients going to survive? They'll live, but how was the quality of life? I didn't stop the therapies and also others kept doing their work after first shock. We needed to be extremely careful with the c...