Kuntoutuminen aivorunkoinfarktin jälkeen

Tämän kuntoutujan tarina ja oireet alkoivat ja etenivät päivän aikana hitaasti, alkuun oli vaikeuksia liikkumisessa ja ensihoito kävi kotona, mutta pyysivät tarkkailemaan tilannetta. Päivän aikana tilanne kuitenkin huononi niin, että jalat lähtivät lähes kokonaan alta ja läheisellä oli täysi työ saada kuntoutuja autoon ja lähimpään sairaalaan. Sairaalassa oireet etenivät edelleen ja myöhemmin kuvissa selvisi infarkti aivorungon alueella. Liuotusta ei enää voitu tehdä. Alkuun oikean puolen raajat olivat täysin pleegiset ja puheen tuottaminen ja nieleminen oli vaikeaa.

Kuvistuskuva, harjoitteet selinmakuulla

Aivorunkoon (väliaivot, aivosilta ja ydinjatke) kohdistuneet vauriot voivat aiheuttaa ongelmia ihan peruselintoimintojen säätelyssä (hengitys ja verenkierto, vireys- ja valvetilan säätely) ja voi aiheuttaa pahimmillaan vakavia, henkeäkin uhkaavia ongelmia. Se on myös erityisen tärkeä sensorisen ja motorisen tiedon siirtämisessä aivojen ja kehon välillä. Kun kyseessä on aivorungon alueella oleva vaurio, antaa se fysioterapeutille aavistuksen mahdollisesta asennon hallinnan ja posturaalisen kontrollin ongelmasta. Useat, etenkin vartalon toimintaan osallistuvat radat ja posturaalisen kontrollin kannalta merkittävät radat saavat alkunsa aivorungoin alueelta (vestibulaari- ja reticulospinaaliradat). 

Aivorunko

Kun "omat jarrut" tai ennakoiva lihastyö ei toimi kunnolla ja liikkeen tuottaminen aiheuttaa liian suuren horjutuksen keholle, on otettava käsijarru käyttöön tai tässä tapauksessa vähentää liikkeen "vapausastetta". Jäykistyminen tai jäykkyys (englanniksi stiffness) ymmärretään usein väärin kuntoutujilla, joilla vaurio keskushermostossa. Se ei ole yleensä ensioire, vaan usein seurausta jonkun muun toiminnan heikkoudesta. Heikko tasapaino, heikko stabiliteetti, heikko liikkumisen hallinta tai heikko posturaalinen kontrolli. Toiminta ja liike vaatii taustalle ennakoivat systeemit (APA'kset) ja niiden säätelyyn keskushermostoa (ASA:t).

Tämä taustatieto auttoi ymmärtämään kuntoutujan tarinaa alkuhaastattelussa, kun hän kertoi tasapainovaikeuksista ja jäykkyydestä. Toisaalta nämä kävivät ilmi myös tarkastellessa hänen kävelyään kotona sekä hänen kuvaillessaan olkapään kipuja ja vaikeuksista käden käytössä, hyvästä tunnosta ja aktiviteetista huolimatta. Kuntoutujan kohdalla ongelmat painottuivat paljolti motorisen toimintakyvyn muutoksiin, puhe oli palautunut ja nielemisvaikeuksista ei enää ollut tietoa. 

Kuntoutuminen oli muutenkin lähtenyt melko hyvin käyntiin ja jo kahdessa kuukaudessa hän oli toipunut niin, että pääsi kotiutumaan ja liikkui sisällä ilman apuvälineitä. Kuitenkin liikkuessa näkyi huomattava puoliero ja oikea puoli ikäänkuin raahautui perässä. Olkapäänkivut ja lantion ja lonkan seudun jäkykkyys sekä epävarmuus kävellessä olivat kuntoutujan mielestä huomattavimmat ongelmat ja niihin toivoi saavansa apua.

Tavoitteena on palata takaisin töihin ja se vaatii tasapainoa, liikkumisen varmistumista epätasaisissa maastoissa ja erilaisissa ympäristöissä, ja lisäksi myös voimaa siirtää, kannatella ja kantaa tavaroita. 

Kun tavoitteet oli selvillä ja ensimmäinen kerta fysioterapiassa alkoi, oli ensimmäinen osatavoite vähentää/helpottaa kipua oikeasta olkapäästä ja käden toiminnan paraneminen. Yläraajassa oli myös jonkin verran turvotusta distaaliosissa, lähinnä kädessä ja sormissa. Vartalon parempi linjaus ja aktiiviset harjoitteet mahdollistivat lavan paremman liikkuvuuden ja stabiliteetin harjoittamisen. Kun lapa oli paremmassa asennossa ja stabiilisti rintakehää vasten, oli kuntoutujan mahdollista itse lähteä harjoittamaan yläraajan kurkotusta ja tarttumista jne. Käden turvotus väheni myös terapian aikana.

Terapian jälkeen kuntoutuja kommentoi: "No nyt sitä kipua ei enää tunnukaan, mitä sinä oikein teit? Ja tämä paitakin oli helpompi pukea päälle...". 

Toisella käynnillä pyysin kuntoutujaa "skannaamaan" omaa kehoa ja kerrtomaan, mikä kohta tuntuu nyt hankalalta ja voisi olla huomion kohteena. Melko nopeasti hän kertoi "oudosta tunteesta oikealla puolella lonkan ja lantion seudussa". Tarkemman haastattelun seurauksena, kuvaus tarkentui jäykkyyden ja kankeuden tunteeseen oikeassa lonkassa.

Fysioterapiassa keskityttiin nyt enemmän alavartalon ja -raajojen liikkuvuuteen, eriytyneisiin liikkeisiin ja melko pian huomattiin, miten vaikeaa kuntoutujan oli aktivoida corea ja lonkan ojentajia (mm. proksimaalinen hamstring) ja ylipäätään hahmottaa niiden sijaintia tai tehtävää. Manuaalisilla fasilitaatiotaidoilla on usein suuri merkitys kuntoutujille, ja niin tässäkin päästiin hyviin tuloksiin melko pian. Manuaalinen ohjaus ja sensoriikan vahvistuminen sekä body scheman päivittyminen mahdollisti hiljalleen lihasten aktiiviset harjoitteet. Kun aktivaatio lisääntyi, huomattiin myös lonkan koukistajien voimakkaan fiksaation/kireyden vaikutus core-aktivaatiota heikentävästi ja siksi pyrittiin saamaan niiden vaikutusta vähemmälle. Kun alaraajojen selektiivinen harjoittelu ja etenkin eksentriset harjoitteet lonkan ojentajille alkoivat onnistua, saavutettiin parempi liikkuvuus sekä lonkan koukistukseen että ojennukseen. Terapian jälkeen kuntoutuja kommentoi muun muassa: "Onpas tämä kävely nyt erituntuista, vähemmän jäykkää." Tämän jälkeen hän puki kengät odotusaulassa ja totesi "Nythän tää kenkien pukeminenkin onnistuu helposti kun yltää alas asti solmimaan nauhoja. Oot sää kyllä kummallinen tyyppi".

Tässä siis tiivistetysti kahdelta kerralta kokemuksia kuntoutujan fysioterapiasta. Tavoitteiden asettelu on tärkeää tulla kuntoutujalta itseltään, koska ne ovat tärkein motivaattori. Niillä on myös iso merkitys motoriselle oppimiselle. On myös tärkeää osata kertoa kuntoutujille, mitä vaurio keskushermostossa on heidän kohdallaan aiheuttanut ja miten siitä voi toipua. Aina ei tiedetä miten suuri vaurio on ollut tai miten kukin yksilö toipuu, mutta ennakoivia vinkkejä voidaan saada jo alusta lähtien ja niistä on hyvä kertoa myös kuntoutujille. Toki kuntoutujan omalla motivaatiolla ja monilla muilla tekijöillä (ympäristö, sos.tekijät) myös on merkitystä kuntoutumisen edistymiselle. 

Näiden kirjoitusten avulla haluan tuoda esille kuntoutujien tarinoita ja tietoa siitä, miten vaikeistakin sairastumisista voidaan toipua. Moni kuntoutuja on myös sanonut, että kokevat tärkeäksi tietää, että toivoa on! 

Kiitos kaikille lukijoille ja aurinkoista pääsisäistä,

TAB