Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2018.

Liikunta ja aivot

Kuva
Fyysisen aktiivisuuden, mutta myös aerobisen liikunnan on osoitettu vaikuttavan pääasiassa kyseiseen toimintaan osallistuvissa systeemeissä. Tutkimukset ovat osoittaneet, että frontaali- ja prefrontaalialueiden koko on lisääntynyt aerobisen liikunnan jälkeen ainakin ikääntyneillä yksilöillä (Colcombe ym., 2006; Erickson et al., 2014). Hyväkuntoisilla lapsilla on todettu parempi kyky aktivoida aivojen etuosia ja siten toimia paremmin tehtävissä, jotka edellyttävät korkeampaa kognitiivista kontrollia (Chaddock et al., 2012). Aivojen etuosien lisäksi aerobinen kunto näyttäisi hyödyttävän myös hippokampuksen aluetta. Erickson et al. (2011) totesivat tutkimuksessaan, että parempikuntoisilla aikuisilla on suurentunut hippokampuksen ja mediaalisen ohimolohkon alue. Lisäksi havaittiin, että mitä parempi aerobinen kunto, sitä suurempi hippokampuksen tilavuus (Erickson et al., 2011).  Aivoissa voi tapahtua muutoksia sekä harmaiden että valkoisten aineiden määrissä ja rakenteissa. Mahdo

How important is the sensory input for our motor control and motor learning?

Kuva
I picked few slides of my presentation in this weeks seminar. My major is Sports Physiology at the University but neurophysiology is also included in program. Interesting points of views about these topic with athletes training, rehabilitation and of course motor control and learning. 

The Role of the Foot in Postural Control, Locomotion and Body-weight Support Training

Kuva
I just got back home from Helsinki where we had an intensive studies with Julie Vaughan-Graham from Canada . Julie is an Advanced Bobath Instructor in IBITA and also PhD in University of Toronto. She has her own practice in Toronto called Physio-Logic. She has done lots of research about clinical reasoning and she amazed the participants with it while analysing, making hypotheses and treating the patients. The course was a workshop and also an introduction to the Bobath Concept. The days included theoretical sessions, practical work and patient demo's by the instructor.  The days were full of theory about the foot as an sensory and motor organ, the locomotion - a whole body activity, how the locomotion and postural control is controlled by neuronal mechanisms and of course how we can use body-weight support training as a tool in therapy. I'd like to share some highlights from the course by Julie Vaughan-Graham. The Bobath Concept is a living concept and one of the m

"Hands on" ja teknologia - mahdollisuuksien combo?

Kuva
Teknologia osana kuntoutusta on herättänyt paljon keskustelua kentällä. Omassa työssäni yksilöterapia on 60 min hyvin yksilöllistä ohjausta ja paljon fasilitointia, mutta kollegoiden kanssa olemme paljon keskustelleet myös teknologian interventioista. Nämä eivät sulje toisiaan pois, mutta on hyvä pohtia miten niitä voidaan käyttää tehokkaasti ja saada hyviä tuloksia. Lainasin Ville Tuomisen (Fysioline Oy) tekstistä osan, koska yhdyn muutamiin ajatuksiin hänen kanssa: - Teknologia tuli jo - Laitteesta hyvä renki - Ei korvaa terapeuttia "Teknologia osana kuntoutusta ei ole tulevaisuutta vaan tätä hetkeä. Teknologian vaikuttavuudesta on kerätty paljon näyttöä ja sen avulla on saavutettu erinomaisia kuntoutustuloksia myös Suomessa. Hiljalleen teknologia raivaa tietään eteenpäin, mutta yleisellä tasolla kuntoutusalan haasteena on kuitenkin vielä robotiikan, virtuaalimaailmojen ja liikesensorien valjastaminen osaksi kuntoutusta." "Laitteen tulee olla hyvä renki

"There's a dead body in my bed!"- miten neglect huomioidaan terapiassa?

Kuva
Kesälomien jälkeen on hyvä palata alkukesän tunnelmiin ja Bobath jatkokurssin teemaan - neglect. Aiemmassa blogissani kirjoitin, miten neglectiä esiintyy avh-kuntoutujilla, millaisia oireet voivat olla ja miten se vaikuttaa body schemaan. Oli hämmentävää huomata, miten "helposti" useat kuntoutujat pystyivät heikommalla puolellaan toimimaan kun paremmin toimiva kehonpuolisko peitettiin ja kaikki aistiärsykkeet (tunto, ääni, näkö) suunnattiin neglect-puolelle ja -puolelta. Jos kuntoutujalla todetaan somatosensorista sammumista, tulee terapia aluksi toteuttaa epäsymmetrisessä asennossa. Huomioitavaa kuitenkin on, että myös vähemmän vaurioitunut puoli on hyvässä linjauksessa ja asennossa. Peittämällä paremmin toimiva puoli esimerkiksi lakanalla, herätetään visuaalinen huomio neglect puolelle. Lisäksi spesifillä sensorisella fasilitaatiolla, joka aktivoi aistireseptoreita, kiinnitetään huomio neglect puolelle. Afferentti input tulee olla rekisteröitävissä, merkittävä, ko

Osittaisesta selkäydinvammasta kuntoutuminen vaatii yksilöllistä ja spesifiä fysioterapiaa!

Kuva
Osittainen selkäydinvamma. aivoverenkiertohäiriö, aivovamma, ms-tauti, Parkinson, ALS ym. ovat neurologisia sairauksia. Niiden kuntoutuksesta käytetään yleistermiä neurologinen fysioterapia. Mitä se sitten on? Tiedämme, että Suomessa on useita tapoja ja käytäntöjä tehdä neurologista fysioterapiaa. Tules-fysioterapiassa kenttä ja palvelun kirjo on varmasti yhtä upeaa. Useita suuntauksia ja menetelmiä on kehitetty, mutta myös paljon teknologiaa, mikä tulee varmasti osaksi työtämme. Somen myötä kuntoutujamme ovat myös yhä tietoisempia mahdollisuuksista ja meidän ammattilaisten tehtävä olisikin ohjata ja neuvoa heitä parhaamme mukaan heille sopivissa terapiamuodoissa ja lähestymistavoissa. Bobath lähestymistapa on tärkeä omassa työssäni ja viime vuosina se on kehittynyt yhä parempaan suuntaan, huomioiden ihmisen yksilönä, biomekaanisena, neurofysiologisen ja anatomisena liikkujana ja osallistujana. Jokaisen kuntoutujan terapia suunnitellaan yksilöllisesti ja kuntoutujan tavoitteista ja

Neglect - häiriö body schemassa?

Kuva
Aivojen kyky yhdistellä informaatiota eri aistikanavista on perusta tarkalle sensoriselle kokemukselle ja tehokkaalle vuorovaikutukselle ympäristön kanssa: se parantaa ulkoisen ärsykkeen havaitsemista, minimoi konfliktitilanteita, nopeuttaa reagointikykyä, fasilitoi muistiprosesseja ja esineiden tunnistamista. Tehokas kehon ohjaaminen tavoitteelliseen toimintaan vaatii kehon neuraalisen edustuksen (body schema) ja avaruudellisen hahmottamisen yhdistämistä. Neglectiä havaitaan usein aivojen toisen puoliskon vaurion seurauksena ihmisillä, usein syynä on aivoinfarkti tai aivoverenvuoto. Kliinisesti se määritellään vaikeudeksi havaita, huomioida ja suunnata huomiotaan aivoissa tapahtuneeseen vaurioon nähden vastakkaiselle puolelle. Eli oikean puolen aivoinfarkti voi aiheuttaa neglectiä vasemmalta puolelta tulevaan informaation huomioimiseen. Neglectiä voi esiintyä 10-82%:lla avh-kuntoutujista, joilla vaurio on oikealla aivopuoliskolla ja 15-65%:lla, joilla vaurio vasemmalla hemisfäärillä

Kognitiiviset toiminnot: Liikkeet

Kuva
Aktiivinen vuorovaikutus ympäristön kanssa vaatii keinoja toimia siinä, liikkua ja suunnata kehoa haluamiinsa kohteisiin, tarttua esineisiin ja käyttää tavaroita asianmukaisella tavalla tehdäkseen töitä tai selvitäkseen arjen askareista. Tähän tarvitaan motoriikkaa eli liiketoimintoja. Nykytiedon mukaan liiketoiminnot ovat jatkuvasti yhteydessä myös muihin kognitiivisiin toimintoihin ja jopa yli 50% aivoalueista on tavalla tai toisella tekemisissä liiketoimintojen kanssa. (Paavilainen 2016, 244-245.) 1 Liikkeiden säätely selkäytimessä, aivokuorella ja pikkuaivoissa Liikkuminen ja liikkeiden säätely on jaettu kolmen eri järjestelmän alaisiksi niiden käskyjen ja säätelyn mukaan. Ensimmäinen, lähes automaattinen järjestelmä sijaitsee selkäytimessä, niin kutsuttujen refleksien liikemallit. Ne ovat automaattisia ja ei-tahdonalaisia reaktioita johonkin tiettyyn ärsykkeeseen. Niiden käynnistyttyä ei liikesarjaa voi enää keskeyttää tai muuttaa, esimerkiksi sormilla kuumaan lietee