"There's a dead body in my bed!"- miten neglect huomioidaan terapiassa?



Kesälomien jälkeen on hyvä palata alkukesän tunnelmiin ja Bobath jatkokurssin teemaan - neglect. Aiemmassa blogissani kirjoitin, miten neglectiä esiintyy avh-kuntoutujilla, millaisia oireet voivat olla ja miten se vaikuttaa body schemaan. Oli hämmentävää huomata, miten "helposti" useat kuntoutujat pystyivät heikommalla puolellaan toimimaan kun paremmin toimiva kehonpuolisko peitettiin ja kaikki aistiärsykkeet (tunto, ääni, näkö) suunnattiin neglect-puolelle ja -puolelta.

Jos kuntoutujalla todetaan somatosensorista sammumista, tulee terapia aluksi toteuttaa epäsymmetrisessä asennossa. Huomioitavaa kuitenkin on, että myös vähemmän vaurioitunut puoli on hyvässä linjauksessa ja asennossa. Peittämällä paremmin toimiva puoli esimerkiksi lakanalla, herätetään visuaalinen huomio neglect puolelle. Lisäksi spesifillä sensorisella fasilitaatiolla, joka aktivoi aistireseptoreita, kiinnitetään huomio neglect puolelle.

Afferentti input tulee olla rekisteröitävissä, merkittävä, kognitiivisesti ymmärrettävissä jotta se on mahdollista yhdistää neglect-puolen toimintaan. Tavoitteena on, että aistimus rekisteröityy kognitiivisesti, jotta sitä voidaan hyödyntää tuettaessa muutosta body schemassa. Body scheman kannalta on hyödyllistä, mikäli terapiat järjestyvät peräkkäisinä päivinä tai 24h aikaikkunassa, jolloin edellisen terapiakerran aikana saavutetut muutokset body schemassa ovat vielä aktiivisia.

Tietoisuus neglect-puolesta mahdollistaa orientaation kyseiselle kehonpuoliskolle. Tämä tietoisuus antaa tukea sisäisen body scheman muodostamiselle ja muutokselle. Eri aistikanavien kautta tuleva informaatio integroituu ja voi lujittua erilaisten toimintojen ja toiminnan suunnittelun kautta. Epäsymmetriset asennot yksinkertaistavat hahmottamaan kehon eri asentoja ja vähentää sammumista.    
Miten sitten tiedämme, onko terapiallamme vaikutusta?
- Muutos voi näkyä käytöksen muutoksena: kuntoutuja puhuu/huutaa/pakenee vähemmän, ei ole enää aggressiivinen, rauhoittuu
- Kuntoutuja keskittää huomion fasilitaation suuntaan
- Keskittyminen: kuntoutuja on rauhallinen ja muutos näkyy tonuksessa (vähemmän fiksaatiota tai yliaktiivisuutta paremmin toimivalla puolella ja enemmän aktiviteettia vaurioituneemmalla puolella).

"There's a dead body in my bed!"

Neglect-kuntoutujat eivät osaa itse ratkaista ongelmaansa, koska toinen puoli ei millään tavalla ole edustettuna heidän aivoissaan. Jos kehon toista puolta ei ole body schemassa, eivät he osaa kaivata sitä, eivät löydä eivätkä tiedä jotain puuttuvan. Mikäli heidät asetellaan huoneeseen niin, että kaikki "kiinnostava" on neglect-puolella, voi heistä tulla aggressiivisia tai he voivat pudota sängystä.  He tarvitsevat intensiivistä terapiaa ja somatosensorista fasilitaatiota neglect-puolelle, jotta neglect-puoli palaa heidän body schemaan. Itse kuntoutuja ei voi tätä tehdä, vaan sen tulee olla ulkopuolinen, esimerkiksi terapeutit, omainen tai avustaja. Kuntoutujien kohdalla on mietittävä mitkä radat ovat käytössä ja toisinaan se voi tarkoittaa myös sitä, että terapia aloitetaan vähemmän vaurioituneelta puolelta.

Kesän aikana olen omien kuntoutujien kanssa ottanut käyttöön lakanat ja huomannut, miten hyvin se toimii. Huomioitavaa myös on, että oireet voivat palata. Eli muutamalla kuntoutujallani kesäloma ei välttämättä ollut se paras mahdollinen, vaikka siinäkin omat hyvät puolensa oli. Kuntoutujani, joilla on todettu neglectiä, kokivat kahden viikon tauon liian pitkäksi. 

Nyt kuitenkin ollaan taas arjen parissa ja mukava aloittaa syksy auringonpaisteessa:)


Helteisin ja pohtivin terveisin,
TAB

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miks me ollaan kiinnostuneita siitä ns. paremmasta puolesta avh-kuntoutujilla?

EI IKINÄ

Päivitys - Bobath lähestymistapa neurologisessa kuntoutuksessa