Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2017.

Kollegiaalisuus - Respect!

Kuva
"Listen to everyone and learn from everyone. Because nobody knows everything, but everyone knows something!" Olen juuri palannut kotiin upealta Turun reissulta! Kiitos Lounais-Suomen Fysioterapeutit ry:lle hienosti järjestetystä 90-vuotisjuhlasta ja huikeasta juhlaseminaarista, jossa puhujat olivat alamme asiantuntijoita tuleksesta neurologiseen ja kivusta psykofyysiseen. Useiden kollegoiden kanssa juttelimme muun muassa siitä, miten upeita tutkimuksia on tehty, ihmisten hoitaminen fysioterapian avulla on holistisempaa ja ennen kaikkea suuntaukset lähenevät koko ajan toisiaan. Kahden päivän aikana oli aistittavissa vahva kollegiaalisuus ja useat luennoijat viittasivat toistensa luentoihin ja nostivat esille muita uranuurtajia fysioterapian saralla. Aivan upeaa kuulua tähän porukkaan! Vesa Lehtola aloitti aamun yhteenvedolla omasta väitöksestään ja alaselän aktiivisen fysioterapian tarkentumisella. Tutkimusasettelulla on iso merkitys ja fysioterapiassa menetelmä

Kandi: Painokevennetyn kävelykuntoutuksen vaikutuksia kävelynopeuteen ja tasapainoon selkäydinvammakuntoutujilla

Kuva
Puoli vuotta siihen meni ja valmista tuli. Paljon tuli kirjallisuutta tutkittua kävelyharjoittelusta, posturaalisesta kontrollista, selkäydinvamman kuntouttamisesta ja neurofysiologfiasta sekä tietysti kävelyn neuraalisesta säästelystä. Kiitokset tietysti kuntoutujille, jotka tutkimukseen osallistuivat ja assistentille Liisalle! Mikäli kiinnostuit työn sisällöstä tarkemmin - ota yhteyttä kommentoimalla blogia tai jätä yhteystietosi - TAB T IIVISTELMÄ Sanna Hosio . 2017 .   Painokevennetyn kävelykuntoutuksen vaikutuksia kävelynopeuteen ja tasapainoon selkäydinvammakuntoutujilla. Liikuntabiologia, Jyväskylän yliopisto, liikuntafysiologian kandidaatintutkielma, 34 sivua. (liitteet 5 kpl) Johdanto . Kuntoutukseen käytetään vuosittain useita miljoonia euroja. Kuntoutuksen interventiot, esimerkiksi painokevennetty kävely, tulivat markkinoille antaen suuria toiveita kuntoutumiselle. Neurofysiologiset todisteet puhuvat painokevennetyn kävelyharjoittelun puolesta, mut

Hands On - Rohkeudella ja rakkaudella kollegat!

Kuva
Mr.Paatelma - Hands On! Fysioterapialehdessä 5/2017 oli artikkeli : Markku Paatelma "Tohtori, joka ei luovu kliinisestä työstä". Juttu oli pitkälti kokeneen kollegamme tarinaa fysioterapiasta ja kouluttautumisesta ja elämästä! Jutusta haluan nostaa esiin myös Markkua huolestuttavan asian valmistuvien fysioterapeuttien kädentaidoista. Opetuksen rahoituksen kiristyminen on vaikuttanut käytännön opetuksen vähenemiseen, kentälle tulevat opiskelijat osaavat hakea tietoa, mutta käytännön toteuttaminen on haastavaa. Kun kädentaitoja aiemmin arvostettiin, nykyään tuntuu korostuvan ohjaajan rooli ja neuvotaan "kädet irti potilaasta", sanoo Paatelma. Tämä "Hands on" -asia on pohdituttanut Markun jutun lisäksi tällä viikolla useissa eri tilanteissa. Keskiviikkona lehtitoimittaja teki juttua lastemme fysioterapeutista, joka on kokenut NDT-terapeutti. Keskustelimme muun muassa siitä, että miten lasta ohjataan terapiassa. Tavoitteenahan on, että hiljalle