The amazing brain

Se oli joulukuun 7. vuonna 2020 kun tavattiin. Olit sairastunut kolme kuukautta aiemmin ja kun pääsit kotiin, aloitit fysioterapian kanssani. Kuulin huhuja ja puhettakin, että sairaalassa ollessasi olit levoton, et juuri nukkunut ja treenasit päivin ja öin. Niin kovasti halusit päästä takaisin kuntoon. Haaveilit palaavasi töihin, jotta voisit jäädä työstä eläkkeelle, et sairaslomalta. Kun näin sinut, en tiennyt miten pysyit pystyssä, miten pääsit kävelemään edes lyhyitä matkoja ilman apuvälineitä tai miten yleensäkään pärjäisit kotona. Käytössäsi oli alkuun pyörätuoli. Epäilin kykyäsi liikkua, koska pelkästään istuessa vartalon kallistaminen sivulle aiheutti kaatumisen. Onneksi testatessa ehdin napata jalastasi kiinni, jottet pudonnut kokonaan plintiltä. Kävelytestiä tehdessä kuljin vierelläsi, koska pelkäsin kaatumistasi. Alkuun kärsit kovista kivuista halvaantuneessa kädessäsi ja se meinasi totaalisesti väsyttää sinut. Kivun aiheuttama unettomuus, stressi ja pelkokin ajoivat lopulta

It has been tough times, almost two years with covid. It's really making everybody's life difficult and uncertain. Of course, I hope everyone could be safe and healthy without the virus, but I think it's difficult. People are getting sick and healthcare is under pressure all over the world. I hope every one could get the vaccination and at least minor influences of the virus or not at all. But this is new normal and we should still go on and live. How does it affect to my life or work?  Well, first of all, I returned to my work from a long sickleave, the longest in my life ever, when covid-19 started to spread. I love my work and it was truly uncertain times in spring 2020. At first all rehabilitation and physiotherapy was ordered to stop. What the hell?? How was my patients going to survive? They'll live, but how was the quality of life? I didn't stop the therapies and also others kept doing their work after first shock. We needed to be extremely careful with the c