Kuntoutussunnitelmia ja yhteistyötä
On ollut tuhti viikko kyläilyä ja puheluita neurologian poliklinikoilla pitkin Keski-Suomea, palautteen kirjoittelua ja yhteistyötä kollegoiden kesken sekä yksityisen että julkisen sektorin taholla. Peruspositiivinen fiilis ja ajattelinkin kirjoitella hieman niistä ennen pääsiäisen riemuja!
Maanantaina tapasin neurologin, josta kuulemani perusteella muodostama ennakkokäsitys oli "mister - minä tiedän kaiken". Asiakkaalleni oli varattu aika botox-pistoksia varten ja muutenkin uuden neurologin tapaaminen kuntoutusasioissa. Koska tilanne oli asiakkaalleni jännittävä, pyysi hän minua mukaan ja myös neurologille oli asiasta viestitty. Vastaanotolla lääkärin lisäksi oli myös sairaanhoitaja mahdollisia pistoksia varten. Botoxista keskusteltiin paljon, ja sillä lopputulemalla, että kokeillaan toistaiseksi konservatiivista hoitolinjaa = fysioterapiaa. Keskusteltiin mahdollisesta jatkosta, mikäli terapialla ei päästä sovittuihin tavoitteisiin. Neurologi oli kyllä melkoinen "tarinahemmo", mutta antoi suunvuoron myös kuntoutujalle ja minulle. Hyvässä ja positiivisessa hengessä saimme asiakkaan asiaan kaikkia osapuolia miellyttävän lopputuloksen ja tällä kertaa lääkefirmat ehkä kokivat lievän tappion. Lähtiessämme vastaanotolta, kuulin vielä ovenraosta lääkärin toteavan hoitajalle "ehkä hyvä näin ja tarkkaillaan...".
Asiakkaani on saanut 2 vuoden ajan noin 3 kuukauden välein botoxia ylä- ja alaraajaansa. Kuntoutujan oman kokemuksen mukaan siitä on ollut "jotain vaikutusta ehkä käteen". Pistoksien seurauksena yläraaja on hyvin veltto, tonus kohoaa jonkin verran pystyasennossa ja sormet ovat enimmäkseen nyrkissä. Tuntoa yläraajassa on, mutta aktiivinen liike on heikkoa. Alaraajan osalta tilanne on hankala, koska pohkeen seutuun pistetty botox on vaikuttanut lihaksen voimatuottoon ja tällä hetkellä pohjelihaksen ja akilleksen alueen rakenteet ovat niin lyhentyneet ettei kantapää pääse laskeutumaan maahan. Akilleksen alueen kireys ja lisäksi plantaarialueen tiukkuus estävät kantaluun liukumista kaudaalisesti ja talus työntyy anteriorisesti aiheuttaen luisen esteen nilkan fleksiolle. Kävellessä siis sekä tukivaihe että sitä seuraava heilahdusvaihe ei onnistu. Toe off-ortoosi on mahdollistanut kävelyn, mutta samalla vaikeuttanut tilannetta entisestään kun polvi ei pääse koukistumaan vaan yliojentuu ja lisäksi lantio kiertyy taakse.
Summasummarum - onnistunut ensitapaaminen neurologin kanssa, joka uskoo että ensimmäisen vuoden jälkeen AVH-kuntoutuksessa siirrytään ylläpitävään vaiheeseen eikä muutosta enää saada. Missäköhän ne tutkimukset näistä nyt taas olikaan? Totesin myös hänelle, että paljon vaikuttaa myös mitä terapiassa tehdään ja millä intensiteetillä.
Tiistaina oli seuraavan kuntoutussuunnitelman vuoro. Odotin kovasti tapaamista kyseisen neurologin kanssa, koska hänellä on yleensä ollut hyvin selkeitä näkemyksiä kuntoutuksen mahdollisuuksista ja hän on esittänyt hyviä perusteluita terapian toteutukseen. Kuntoutujan diagnoosi on melko harvinainen ja tällaisissa tapauksissa ei aina ole tutkimustietoa, johon nojata muun muassa vaikuttavuuden suhteen. Siksi neurologi tekikin arvion samalla omaan tutkimiseen pohjaten ja verraten sitä aiempaan. Koska kuntoutujan tilanne on selkeästi kohentunut edellisestä tapaamisesta, viimeisen vuoden aikana aloitettu lääkehoito yhdessä intensiivisen terapian kanssa on lisännyt toimintakykyä ja liikkumista huomattavasti, oli neurologi sitä mieltä että nyt on hyvä aika tehokkaalle kuntoutukselle.
Hauskinta tiistain tapaamisessa oli, että neurologi oli edellistä vielä puheliaampi ja vauhdikkaampi. Tämä "sanaseppo" jutteli, saneli, tutki ja kyseli sujuvasti itsekseen koko kolmevarttisen. Kuntoutujan vastaukset saattoivat osua kysymykseen ja välillä "toinen puhui aidasta ja toinen aidan seipäästä". Toki minultakin tiedusteltiin asioista, mutta piti koko ajan olla vastaus valmiina, jotta pysyi vauhdissa mukana! Sen verran tyhjentävä käynti oli, että kun kuntoutujani kysyi minulta oliko minulla vielä jotain mitä haluaisin kysyä, niin eipä tullut enää mitään mieleen. Päät pyörällä me sitten poistuttiin poliklinikalta ja nähtäväksi jää mitä KELA kuntoutujan asioista päättää.
Viikon aikana on ollut erityisen mukava keskustella sekä yksityisellä että julkisella sektorilla työskentelevien kollegoiden kanssa. Paljon on tehty arvioita kuntoutujien tilasta ja kuntoutuksen vaikuttavuudesta sekä mahdollisista muutoksista toimintakykyyn. Palautteita on tullut kirjoiteltua ennätysmäärä yhdelle viikolle ja saatteeksi olen myös soittanut joidenkin perään. Kävin myös yhden kuntoutujan kanssa fysioterapeutin vastaanotolla julkisella puolella ja pohdimme kuntoutussuunnitelman sisältöä yksityiskohtaisemmin. Hyvin samankaltaiset visiot ja yhtenevät ajatukset tuntui meillä olevan. Kaiken kiireen keskellä on ihana huomata miten virkeitä ja iloisia kollegamme ovat!
Pääsiäisen jälkeen jatketaan pari viikoa työtä aivovammojen, aivoverenkiertohäiriöiden, selkäydinvammojen ja ms-taudin parissa. Luvassa myös yhteisterapioita toisen fysioterapeutin kanssa. Toukokuussa lähden sivistämään itseäni lisää Bobathin jatkokurssille Lissaboniin, aiheena "Treatment of the trunk - a luxury or a necessity". Sieltä siis seuraavat tarinat tulossa.
Nyt saisi jo lumet sulaa pois ja kevän aurinko paistaa lisää!
Iloista ja virkeää kevättä kaikille kollegoille!
TAB
 |
| Voimaannuttavia kevätaamuja |
Maanantaina tapasin neurologin, josta kuulemani perusteella muodostama ennakkokäsitys oli "mister - minä tiedän kaiken". Asiakkaalleni oli varattu aika botox-pistoksia varten ja muutenkin uuden neurologin tapaaminen kuntoutusasioissa. Koska tilanne oli asiakkaalleni jännittävä, pyysi hän minua mukaan ja myös neurologille oli asiasta viestitty. Vastaanotolla lääkärin lisäksi oli myös sairaanhoitaja mahdollisia pistoksia varten. Botoxista keskusteltiin paljon, ja sillä lopputulemalla, että kokeillaan toistaiseksi konservatiivista hoitolinjaa = fysioterapiaa. Keskusteltiin mahdollisesta jatkosta, mikäli terapialla ei päästä sovittuihin tavoitteisiin. Neurologi oli kyllä melkoinen "tarinahemmo", mutta antoi suunvuoron myös kuntoutujalle ja minulle. Hyvässä ja positiivisessa hengessä saimme asiakkaan asiaan kaikkia osapuolia miellyttävän lopputuloksen ja tällä kertaa lääkefirmat ehkä kokivat lievän tappion. Lähtiessämme vastaanotolta, kuulin vielä ovenraosta lääkärin toteavan hoitajalle "ehkä hyvä näin ja tarkkaillaan...".
 |
| Pienistä teoista kaikki lähtee |
 |
| Fysioterapiaa |
Summasummarum - onnistunut ensitapaaminen neurologin kanssa, joka uskoo että ensimmäisen vuoden jälkeen AVH-kuntoutuksessa siirrytään ylläpitävään vaiheeseen eikä muutosta enää saada. Missäköhän ne tutkimukset näistä nyt taas olikaan? Totesin myös hänelle, että paljon vaikuttaa myös mitä terapiassa tehdään ja millä intensiteetillä.
Tiistaina oli seuraavan kuntoutussuunnitelman vuoro. Odotin kovasti tapaamista kyseisen neurologin kanssa, koska hänellä on yleensä ollut hyvin selkeitä näkemyksiä kuntoutuksen mahdollisuuksista ja hän on esittänyt hyviä perusteluita terapian toteutukseen. Kuntoutujan diagnoosi on melko harvinainen ja tällaisissa tapauksissa ei aina ole tutkimustietoa, johon nojata muun muassa vaikuttavuuden suhteen. Siksi neurologi tekikin arvion samalla omaan tutkimiseen pohjaten ja verraten sitä aiempaan. Koska kuntoutujan tilanne on selkeästi kohentunut edellisestä tapaamisesta, viimeisen vuoden aikana aloitettu lääkehoito yhdessä intensiivisen terapian kanssa on lisännyt toimintakykyä ja liikkumista huomattavasti, oli neurologi sitä mieltä että nyt on hyvä aika tehokkaalle kuntoutukselle.
Hauskinta tiistain tapaamisessa oli, että neurologi oli edellistä vielä puheliaampi ja vauhdikkaampi. Tämä "sanaseppo" jutteli, saneli, tutki ja kyseli sujuvasti itsekseen koko kolmevarttisen. Kuntoutujan vastaukset saattoivat osua kysymykseen ja välillä "toinen puhui aidasta ja toinen aidan seipäästä". Toki minultakin tiedusteltiin asioista, mutta piti koko ajan olla vastaus valmiina, jotta pysyi vauhdissa mukana! Sen verran tyhjentävä käynti oli, että kun kuntoutujani kysyi minulta oliko minulla vielä jotain mitä haluaisin kysyä, niin eipä tullut enää mitään mieleen. Päät pyörällä me sitten poistuttiin poliklinikalta ja nähtäväksi jää mitä KELA kuntoutujan asioista päättää.
Viikon aikana on ollut erityisen mukava keskustella sekä yksityisellä että julkisella sektorilla työskentelevien kollegoiden kanssa. Paljon on tehty arvioita kuntoutujien tilasta ja kuntoutuksen vaikuttavuudesta sekä mahdollisista muutoksista toimintakykyyn. Palautteita on tullut kirjoiteltua ennätysmäärä yhdelle viikolle ja saatteeksi olen myös soittanut joidenkin perään. Kävin myös yhden kuntoutujan kanssa fysioterapeutin vastaanotolla julkisella puolella ja pohdimme kuntoutussuunnitelman sisältöä yksityiskohtaisemmin. Hyvin samankaltaiset visiot ja yhtenevät ajatukset tuntui meillä olevan. Kaiken kiireen keskellä on ihana huomata miten virkeitä ja iloisia kollegamme ovat!Pääsiäisen jälkeen jatketaan pari viikoa työtä aivovammojen, aivoverenkiertohäiriöiden, selkäydinvammojen ja ms-taudin parissa. Luvassa myös yhteisterapioita toisen fysioterapeutin kanssa. Toukokuussa lähden sivistämään itseäni lisää Bobathin jatkokurssille Lissaboniin, aiheena "Treatment of the trunk - a luxury or a necessity". Sieltä siis seuraavat tarinat tulossa.
Nyt saisi jo lumet sulaa pois ja kevän aurinko paistaa lisää!
Iloista ja virkeää kevättä kaikille kollegoille!
TAB
Kommentit
Lähetä kommentti