Verta, hikeä ja kyyneliä - AVH-kuntoutujan tie huipulle!

Omaisten ja potilaiden huoli ja epätoivo - miten niitä voisi lievittää?

Onko tästä vielä mahdollisuus kuntoutua? Miten tuon käden saisi edes jotenkin toimimaan, vai saako sitä? Miten tämä kävely ja liikkuminen voisi olla helpompaa? Pärjäänköhän yksin? Mitenköhän tuota puolisoni kuormaa kotitöissä voisi keventää, kun joutuu minuakin auttamaan? 

Yllä olevat kysymykset ja paljon muuta pyörii kuntoutujien ja heidän läheisten mielissä aivoverenvuodon tai -infarktin tai -trauman jälkeen. Samoja kysymyksiä miettivät varmasti useat neurologisen sairauden tai tilanteen eteen joutuneet ihmiset.

Tässä blogissa kirjoitan melko sattumanvaraisesti ajatuksia siitä, mitä itse olen viime aikoina kuntoutujien, heidän omaisten ja kollegoidenkin kanssa pohtinut. Ihan lähiaikoina minuun otti yhteyttä eräs omainen ja kysyi mahdollisuutta tehdä suositusta kuntoutukseen. Hämmentävää, ettei sitä ollut tehty vaikka hänen omainen oli toistaiseksi vielä paikassa, jossa niitä todella tehdään. Yleensähän yksityisellä tehty suunnitelma ei kelpaa. 

Toinen yhteydenotto tuli omalta läheiseltä, jonka tuttava oli saanut aivotapahtuman vain alle vuosi sitten ja omaisen hätä oli, miten tästä voi vielä kuntoutua, ja miten ja palaako käden toiminta lainkaan. Eräs esimerkki sitten on alkusyksyn tapahtumia, jossa kuntoutuja kesken terapian purskahti itkuun kun hänen terapeutit ensimmäistä kertaa sairastumisesta oikeasti uskoivat, että hänen kädessä on hurjat kivut. No mitäs sitten kävikään? 

Kipu voi olla esteenä kaikelle kuntoutumiselle ja motoriikan palautumiselle. Se voi vaikuttaa kehon hahmottamiseen ja posturaaliseen kontrolliin. Long story, mutta kun kuntoutuja oli saanut kertoa huolensa, pelkonsa ja koki, että terapeutit ymmärtävät, eivätkä halua häntä satuttaa, alkoi prosessi edetä. Muutaman kerran jälkeen käsi ei enää ollut kipeä, sinne oli alkanut tulla lisää aktiviteettia, kävely oli rennompaa ja kuntoutuja kertoi kotona huomanneen siirtymisten helpottuneen.

Tämä ja paljon muita esimerkkejä tulee mieleen kun alkaa muistella menneitä. Neurologisten kuntoutujien kanssa työskennellessä olisi hyvä muistaa:

 

YKSILÖLLISYYS - JOKAINEN KUNTOUTUJA ON YKSILÖ

- vamma tai vaurio voi olla eri suuruinen, eri alueella keskushermostossa, heidän tausta on erilainen, heidän tukiverkosto voi olla suuri tai pieni, heidän voimavarat ovat erilaiset

SPESIFISYYS - HARJOITTEIDEN TULEE KOHDENTUA OIKEISIIN ASIOIHIN

- Jos posturaalinen kontrolli on heikko ja aiheuttaa muun muassa liiallista jäykistymistä (tonuksen kohoamista) kädessä tai jalassa, tulee harjoitteiden kohdistua esim. vartaloon ja parempaan asennon hallintaan. Käden harjoitteet ja esimerkiksi kävely vaativat hyvän posturaalisen kontrollin, jotta optimaalinen kuntoutuminen on mahdollista.

TOISTOT - EI OLE TAIKATEMPPUJA, EIKÄ HUIPPU-URHEILIJATKAAN OLE YHDELLÄ TOISTOLLA HUIPULLA

- Toistoja tarvitaan, mutta oikean liikemallin oppiminen on motorisen oppimisen kannalta ensiarvoisen tärkeää. Toistoja tarvitaan tuhansia, jotta uusi taito opitaan (avh-kuntoutuksessa uudelleen opitaan). Toisaalta hyvä muistaa, että koska keskushermosto adaptoituu nopeasti, voi tapahtua maladaptaatiota. Eli mikäli toistot lisäävät kompensaatiota tai jäykistävät kuntoutujaa, on syytä tarkastella tehtävää tarkemmin.

INTENSITEETTI - 24/7

- Tämä korostuu etenkin alkuvaiheessa ja tilanteissa, joissa kuntoutuja tarvitsee paljon ohjausta. Tällainen on mahdollista hyvän, moniammatillisen tiimin avulla, mutta olen tavannut myös kotioloissa kuntoutujia, joiden omaiset yhdessä hoitohenkiläökunnan kanssa ovat mahdollistaneet intensiivisen kotikuntoutuksen.

AIKA - ALKUAIKOINA MUUTOKSIA TAPAHTUU USEIN NOPEASTI, MUTTA MYÖS VUOSIEN JÄLKEEN ON SAATU ERINOMAISIA TULOKSIA INTENSIIVISELLÄ KUNTOUTUKSELLA

- Liian paljon tuijotetaan sitä ensimmäisen vuoden aikaikkunaa. Plastisuus kun jatkuu niin kauan kuin täällä tallaamme. Toisilla ensimmäinen vuosi menee shokista palautumiseen ja kuntoutuminen voi olla hidasta. Joskus taas jokin yksi oivallus (uuden taidon oppiminen) tai muutos (esimerkiksi tunnon paraneminen) voi boostata toipumista eteenpäin.

 

MERKITYS - TERAPIAN TAVOITTEET TULEE OLLA KUNTOUTUJAN TAVOITTEITA TUKEVIA

- on hyvä miettiä, mikä sinua motivoi harjoittelemaan? Aiemmat harrastukset tai toiminnot ovat tuttuja ja niiden tai niihin liittyvien osaharjoitteiden treenaaminen on motivoivaa. Ne  ja niihin liittyvät asiat ja esineet voivat myös aktivoida eri tavalla aivoalueita, kuin täysin uusi tai vieras toiminta, jonka terapeutti on keksinyt.

Tässä jotain ajatuksia, mitä voisi pohtia kuntoutujien kanssa, joilla neurologinen sairaus tai vamma. Tieto lisää tuskaa, mutta usein se voi myös rauhoittaa. Kuntoutujille ja omaisille on hyvä osata kertoa mahdollisuuksista, mutta tärkeintä on, että terapeutti tietää ja osaa tämän hetkiseen tietoon pohjautuen kertoa realistisesti kuntoutumisen mahdollisuuksista. 

Ennustaa emme voi, mutta potentiaalin tunnistaminen ja sen kertominen myös kuntoutujalle on tärkeää. Tämän voimme oman kliinisen päättelyn avulla saada selville ja käyttää sitä terapian suunnitelussa ja toteutuksessa.

Neurokuntoutus on kuin huippu-urheilua, taitoja uudelleen opitaan ja jokainen tekee parhaansa. Töitä on tehtävä kovasti ja harjoittelun tulee olla spesifiä. Ei kai kukaan ajatellut huipulle pääsyn olevan helppoa?

Toivon kaikille kollegoilleni ja heidän kuntoutujilleen onnistumisia syksyyn!

TAB