AIVOJEN PLASTISUUS ON VAIN NIIN UPEA JA IHMEELLINEN ASIA !
Hieman harmistuneena istuin kirjoittamaan tätä blogiani.
Luin äskettäin hienon ja puhuttelevan blogin, jonka oli kirjoittanut kollegani
Susanna Antikainen. Hän käsitteli blogissaan muun muassa sitä, että jos et osaa
tai tiedä työssäsi jotain, niin ota selvää tai ohjaa tarvittaessa asiakas
eteenpäin. Susannaa kompaten: Kun et osaa - opiskele, Kun et tiedä – konsultoi,
Kun et ymmärrä – tutki!
Oma huolenaihe ja murheellisuus koskee viime aikoina tapaamiani kuntoutujia ja heidän lähiverkostoaan. Molemmilla kuntoutujilla on taustalla aivotapahtuma ja jo melko pitkä aika kulunut. Kuntoutujien tai heidän läheistensä toivo kuntoutumisesta ja sen mahdollisuuksista oli ikävästi "teilattu" neurologin ja fysioterapeutin toimesta.
Toivottavasti blogini herättäisi keskustelua siitä, miten kuntoutumisen tuloksia ennustetaan, kuka ennustaa ja onko edes tarve ennustaa?
 |
| Jokainen katu on tarkoitettu kuljettavaksi.. |
Viime kesänä "meikäläisen matti" sai aivoinfarktin ja liuotushoitoa
ei ehditty tehdä. Kuntoutus ei ollut oikein hänen mielestään onnistunut
sairaalassa ja terveyskeskukseen siirryttyään oli matkat asiakkaalle liian kalliita ajaa taksilla,
joten käynnit toteutuivat harvaan. 8 kuukautta kului aikaa kaikkinensa, kunnes hän sai Kelan maksusitoumuksen ja kuntoutus kotoa käsin alkoi. Ensimmäisten käyntien aikana keskustelimme suunnitelmista ja tavoitteista
kuntoutukselle ja avustaja hämmästyneenä kysyikin, että voisiko matti vielä oikeasti kävellä? Avustaja sanoi, ettei matille oltu sairaalassa osattu tai ehditty kertoa mitään, millaisia mahdollisuuksia tällaisen
tapauksen jälkeen on kuntoutua. Matti oli tähän asti ajatellut, että tämä
oli nyt tässä ja hän istuu lopun ikäänsä pyörätuolissa. Totesin hänelle, ettei kukaan tiedän miten kuntoutuminen alkaa edistyä, mutta toivosta ei kannata luopua.
Toinen harmittava tapaus sattui samaisen viikon sisälle. Yli vuosi sitten asiakas vammautui aivotrauman seurauksena vakavasti. Kun puolisen vuotta oli vammautumisesta kulunut oli neurologi sanonut, että ”hän ei tule kotiutumaan – jatkohoitopaikka on laitoksessa”. Osastolla fysioterapeutti oli tokaissut omaiselle,
ettei hänen puolisonsa tule ikinä kävelemään. Tapasin pariskunnan hiljattain ja olin hämilläni
näistä lausunnoista, kuten oli pariskuntakin, joka oli odottanut pääsevänsä jatkamaan kuntoutusta kotona. Noin vuoden kuluttua traumasta kuntoutuja on päässyt kotiin ja myös avokuntoutus on alkanut kotoa käsin.
Ensimmäiset askeleet on otettu kevyen tuen turvin ja siirtymiset sujuvat
varmistuksen turvin. Keskustellessani pariskunnan kanssa, kerroin että koskaan ei tiedä miten hyvin aivot ja hermoverkosto voivat
palautua ja miten kuntoutuminen edistyy, mutta katsotaan miten pääsemme eteenpäin. Ei siis luvata eikä ennusteta mitään, mutta kerrotaan että mahdollisuuksia on!
 |
| On hyvä nähdä ne pienet valonpilkahdukset metsältä vaikka joskus ne meinataan meiltä piilottaa. |
Toivon, etteivät lääkärit tai terapeutit lähtisi kovin herkästi ennustamaan tulevia kuntoutustuloksia, koska joskus tarvitaan enemmän aikaa
kuin se 1 vuosi ja silti voidaan saavuttaa uusia asioita kuntoutujan
toimintakyvyssä. Joskus alkuaika menee yleisvoinnin paranemiseen ja
kuntoutustulokset saavutetaan vasta myöhemmin. Tämä omaisille ja kuntoutujille suunnattu viestintä tulisi olla meiltä selkeämpää. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun itse asiaan törmään, mutta toivottavasti tällaiset "lausumat" vähenevät. Annetaan siis kaikille mahdollisuus, koska aivojen plastisuutta ei voi ennustaa. Oikeanlaisella terapialla siihen kuitenkin voidaan vaikuttaa!
Laitan lähteisiin uudelleen
Enderby et al artikkelin ” a guessing game” ja alla pohdintaani aiemmassa blogikirjoituksessani:
 |
| Aamun väriloistoa - kaikki ei ole aina niin mustavalkoista? |
”Suomessa lääkärit
kirjoittavat kuntoutussuunnitelmaan usein ensimmäiseksi vuodeksi fysioterapiaa
kaksi kertaa viikossa ja jatkossa kerran tai harvemmin. Kela sitten päättää,
miten paljon tutkimuksien mukaan kannattaa kuntouttaa ensimmäisen vuoden
jälkeen. Enderby et al julkaisivat tutkimuksen 2016, jossa tuodaan esille
näkemyksiä siitä, että kuntoutusta tulisi olla saatavilla myös akuuttivaiheen
ja ensimmäisen vuoden jälkeen. Osa kuntoutujista hyötyy kuntoutuksesta heti
akuutissa vaiheessa, mutta toisille voi olla kuntoutuksesta hyötyä vasta myöhemmin
kun alun shokkivaihe on ohi. Kuntoutuksessa tulisikin miettiä, mitä ja milloin
ja minkä verran? Tuntuu, että Suomessa ei uskalleta avata uusia käytänteitä
tämän suhteen. Kuntoutujalle tulee pahimmassa tai parhaimmassa tapauksessa
sairastumisen jälkeen pari henkilökohtaista avustajaa, fysioterapeutti,
toimintaterapeutti, puheterapeutti ja neuropsykologi. Kaikki ladataan
ensimmäiseen vuoteen ja sitten ei osata enää nähdä kuntoutuksen mahdollisuuksia
jatkossa. Voisiko terapioita jaksottaa tarpeen mukaan? Joskus tuntuu, että
intensiivinen tehojakso toisi enemmän tulosta kuin 1-2 kertaa viikossa
edettäessä. Tällainen järjestely ja terapioiden toteutus toki vaatisi hyvää
suunnittelua ja yhteistyötä eri terapeuttien kesken. Lisäksi kuntoutujan omat
toiveet ja näkemykset tulisivat olla keskiössä, jotta motivaatio ja paras tulos
kuntoutumiselle voidaan saavuttaa.”
Toivon hienoja kokemuksia ja kohtaamisia kaikille kollegoille,
THE AMAZING BRAIN!
Lähteet ja linkit
Linkki Susanna Antikaisen blogiin:
Enderby et al 2016:
Accessing rehabilitation after stroke - a guessing game? Disability and
Rehabilitation.
Kommentit
Lähetä kommentti