"Assessment and treatment of the trunk in adult neurologic patients: a need or a luxury?"

10.-14.5.2017 Bobath Advanced course in Lissabon.
Lissabonin kaupunkia
Puistoa ja talojen väriloistoa
Lissabonin kaupungin jälleenrakentaja
Markiisi de Bombal


Olen jo pitkään työssäni yhdistänyt monet raajojen ongelmat vartalon ja posturaalisen kontrollin heikkouksiin. Usein kurssien ja koulutusten aiheina on ollut kävelyyn tai yläraajan toimintaan liittyvät ongelmat. Kun tilaisuus osallistua tälle kurssille tuli, ajattelin että tänne haluan/pitää päästä. Sain mukaani myös kollegan Suomesta, jonka kanssa teemme paljon yhteistyötä kuntoutujien terapioissa ja lisäksi reflektoimme omaa ja toistemme tekemistä sopivin väliajoin. Yhteistyö on ollut hedelmällistä ja antaa paljon omaan oppimiseen. Kurssin myötä uskon yhteistyömme tiivistyvän ja saavan entistä enemmän syvyyttä.

R. do 4 de Infantaria, 92-A, Lissabon


Fisio-Logica on fysioterapiayritys Lissabonin keskustassa. Yksi laitoksen johtajista on Cristina Soares, joka oli kurssillamme myös opettajana. Cristina yhdessä kollegansa Ana Almeidan kanssa olivat koonneet meille tuhdin paketin teoriaa vartalon neurofysiologiaan liittyvistä asioista ja toiminnasta sekä tarkasti vartalon lihasten toiminnasta ja biomekaniikasta. Cristina ja Ana suorittivat tämän kurssin aikana myös näyttöään IBITA:n Senior Instructorille Mary Lynch-Elleringtonille. Heistä tulee jossain vaiheessa uusia Advanced Instructoreita. Kurssilla pääkieleksi oli ilmoitettu portugali, mutta jo ensimmäisen päivän jälkeen kieli vaihtui englanniksi. Kaikki kurssille osallistujat osasivat hyvin englantia ja suuri osa kuntoutujista myös. Kurssilla päivä rakentuu teoriaosoioista, instructoreiden demo -potilaista, käytännön harjoittelusta ja omien kuntoutujien terapiasessioista.


Lissabonin katuprofiilia

Työparini Diego - tuleva instructor
Ensimmäinen päivä alkoi teoriaosiolla, johon Ana oli koonnut kaiken vartalon ja posturaalisen kontrollin kannalta merkittävän ja päivitetyn tiedon neurofysiologiasta. Posturaalisen kontrollin kannalta merkittävimmät feedback ja feedforward mekanismit ovat proprioseptorit, vestibulaarinen systeemi ja näkö. Näiden afferentit ja efferentit radat kulkevat selkäytimen, aivorungon, väliaivojen, pikkuaivojen ja sensomotorisen korteksin välillä. Teoriaosion tavoitteena oli että ymmärrämme vartalon roolin integraation liikkeeseen ja asentoon. Tunnistamme tärkeimmät neurofysiologiset mekanismit asennon ja liikkeen kontrollissa. Palautamme mieliin APA:en (anticipatory postural adjustments) ja vartalon yhteyden liikkeen hallinnassa. Ja tietysti yhdistää edellä mainitut teoriat kliiniseen päättelyyn ja teoriaan aikuisneurologisen kuntoutujan toiminnan häiriöissä.

Kaupungin upeat puut
Teoriaa a portuguese
Vartalon hallinta on välttämätön ja sen arviointi ja terapia tarpeellinen. Asennon ja liikkeen yhdistäminen on Bobath konseptin kulmakiviä. Body schema on perustana asennon ja liikkeen yhdistämiselle tehtävän laadukkaassa suorittamisessa. Tietyt aivoista laskevat radat vaikuttavat myös ns. vähemmän vaurioituneen puolen vartalon lihaksiin ja niiden merkitys on erittäin tärkeää huomioida terapiassa. Formatio reticularis ja spinaalinen retikulaarinen systeemi ovat välttämättömiä APA:ien tuottamisessa. Posturaalinen säätely on tärkeässä roolissa tasapainon ylläpitämisessä ja palauttamisessa.

"Scapula"
Cristinan osiosta, johon oli koottu kaikki merkittävimmät vartaloa tukevat ja liikuttavat passiiviset ja aktiiviset systeemit, mieleen jäi etenkin torakolumbaalisen faskian merkitys koko keholle. Varmasti enemmän faskiakoulutuksia käyneet ovat tämän ymmärtäneetkin, mutta nyt sen yhteys syvien lihasten toimintaan ja asentoa ylläpitävien lihasten hallintaan tuli selvemmin esille neurologisen kuntoutujan problematiikassa. Suuri osa demokuntoutujista saivat helpotusta torakolumbaalisen faskian sekä latissimus dorsin alueelle, jonka seurauksena myös raajojen toiminnan aktivoiminen helpottui. Alaraajoissa erityisesti IT-alueen kireys väheni ja pakaralihasten aktivoiminen helpottui lonkan ekstensiossa. Erityisen tärkeää oli kireyden helpottamisen jälkeen, oikeanlaisen lihasaktivaation fasilitointi ja liikkeen ohjaaminen. Alaselän riittävä ekstensio mahdollisti multifidusten ja sen myötä syvien vatsalihasten aktivoitumisen.
Ana, Cristina & Mary

Tässä pieni kooste koulutuksen sisällöstä. Ihan uskomaton paketti teoriaa ja käytäntöä neurologisen kuntoutujan vartalosta ja posturaalisesta kontrollista. Kiitollisena ja työkalupakki täynnä uusia oivalluksia voin palata kotisuomeen. Kaupunkina Lissabon oli upea. Portugalilaiset olivat erittäin ystävällisiä, vieraanvaraisia ja huomaavaisia. Käytännönjärjestelyt sujuivat loistavasti, ruoka oli hyvää ja sääkin suosi välillä!

Onnittelut IBITAlle uusista Advanced Instructoreista: Ana Almeida ja Cristina Soares!

Muito Obrigado Fisio-Logica & Lissabon



-The Amazing Brain-

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miks me ollaan kiinnostuneita siitä ns. paremmasta puolesta avh-kuntoutujilla?

Päivitys - Bobath lähestymistapa neurologisessa kuntoutuksessa

EI IKINÄ