Mitä te oikeesti teette siellä fysioterapiassa?

Otsikko ja tämän blogin teema sai alkunsa youtube -videon jälkeen, jossa kollegani Reija Karjalaisen kanssa keskusteltiin selkäydinvammakuntoutuksesta. Totesin jossain vaiheessa keskustelua, että "paljonhan meillä kuluu aikaa terapiassa valmisteluun ja osavaiheiden harjoitteluun, kävelyä sinällään ei välttämättä harjoitella lainkaan, vaan se on sitten omaa harjoittelua". Tästä oli herännyt kysymyksiä kuulijoilta: Mitä te sitten oikeesti teette siellä fysioterapiassa 60 minuuttia? Kiitos kysymyksestä ja yritetäänpäs tähän vastata.

Valmistelu - Osavaiheiden harjoittelu - Toiminnallisten tehtävien harjoittelu

Eikös tuo kuulosta samalta kuin urheilijan harjoitellessa omaa suoritusta? Ensin lämmitellään ja herätellään keho, sitten treenataan osavaiheita suorituksesta ja vahvistetaan niitä runsailla toistoilla tarvittaessa linjauksia ohjaten ja hienosäätäen, ja lopuksi yhdistellään ne kokonaiseksi suoritukseksi. Toki urheilijan ja neurologisen kuntoutujan välillä on eroja ja ammattilaisen tulee ne huomioida. Hermosto ei toimi neurologisella kuntoutujalla samalla tavalla kuin ennen, liikekäskyt eivät mene perille tai oman raajan tunnottomuus vaikeuttaa raajan käyttöä tai asennon hallinta ja tasapaino eri tehtävissä on vaikeutunut, eli porturaalinen kontrolli ei riitä tehtävän aiheuttamaan "horjutukseen". 

Usein terapiakäynnin alkuun tehdään sen hetkinen tilannekartoitus (muutama minuutti), mitä kuuluu ja miten menee sekä tavoitteen kannalta oleellisten asioiden arviointi (carry over edellisestä terapiasessiosta eli mitä oppia jäänyt kehomuistiin). Subjektiiviset kokemukset sen hetkisestä tilanteesta myös tärkeitä aloituksen kannalta. 

Neurologisessa kuntoutuksessa on usein kehon hahmotukseen tai linjauksiin liittyviä muutoksia ja niitä kuntoutuja ei tietoisesti voi itse muuttaa. Ne ovat sensoriikan ja proprioseptiikan kautta tulevan tiedon varassa ja ei-tiedostettua toimintaa tehtåvien taustalla. Tämä vaatii hands on -toimia eli manuaalisen muokkauksen ja ohjauksen avulla helpotetaan kuntoutujaa tulemaan tietoiseksi omasta kehosta, asennosta ja linjauksista suhteessa tehtävään ja tavoitteeseen. Käden tai jalkaterän muokkaus sekä linjausten avulla voidaan optimoida kehon hahmotusta ja lisätä sensoriikan avulla tietoisuutta tehtävään vaadittavasta kehon osasta. Esimerkiksi kävelyn osavaiheiden harjoittelun kannalta on merkittävää, että jalkaterän posturaalinen kontrolli ja sensorinen aistimus ovat valmiita tulevaan terapeuttiseen harjoitteluun. Mitä tämä sitten voi tarkoittaa ellei näitä tehdä? Jos jalkaterän linjaus on muuttunut, tai siellä on kipua kuormituksesta johtuen tai sen tunto on alentunut, vaikuttaa se kävelyn tukivaiheeseen, alaraajan kuormittamiseen ja saattaa vaikeuttaa kävelyä ja lisätä kompensaatiomalleja.

Seuraava vaihe sisältää usein muokatun alueen välitöntä käyttöä osavaiheessa tai linkittämistä tehtävään, esimerkiksi tukivaiheen harjoittelu jalkaterän käsittelyn jälkeen. Kuormitetaan jalkaterää, aktivoidaan tukivaiheessa oleellisia osavaiheita, esimerkiksi lonkan ojennus ja stabiloivat harjoitteet, polven ojennus tai nilkan liikkeet, joita kävelyn aikana tarvitaan. Nilkan liikkeistä esimerkiksi plantaarifleksio on yksi suosikeistani, koska se mahdollistaa toimiessaan kuntoutujalle nopeamman kävelyvauhdin, vahvistaa tukivaihetta ja vaikuttaa myös tasapainoon. Kaikkia näitä osavaiheita voi harjoitella eri alkuasennoissa, kuormaa voi vaihdella ja haastetta lisätä kuntoutujan potentiaali huomioiden. Kun liike hallitaan, tarvitaan neurologisessa kuntoutuksessakin toistoja, voimaa ja kestävyyttä!

Mikäli osavaiheiden ja voimaharjoittelun jälkeen on mahdollista, voidaan kaikki terapeuttinen harjoittelu yhdistää lopuksi kokonaisen tehtävän harjoitteluksi, eikä tämäkään tarvitse olla kävelyä ympäri huonetta, vaan se voi olla spesifisti esimerkiksi kävelyn tukivaiheen vahvistamista takaperin kävelyä ohjaten, portaita tai bokseja hyväksi käyttäen jne. Tai tehtävän harjoittelua voi vahvistaa erilaisten interventioiden avulla, joita esimerkiksi kävelyyn on useita. Niissä on hyvä huomioida kuntoutujan spesifisyys, mihin halutaan vaikuttaa ja miten se helpottaa kuntoutujaa saamaan yhä paremman motorisen suorituksen, jota toistamalla haluttu ominaisuus tai tavoite paranee. 

Siinä se usein 60 minuuttia vierähtää mukavasti ja sitten tsekataan harjoitteet kotiin. Harjoittelu on progressiivista, yksilöllistä ja kuntoutujan tavoitteiden mukaista. Tavoitteena on optimaalinen kuntoutuminen ja uusien motoristen taitojen oppiminen tai uudelleen oppiminen.

Onneksi tätä terapiasisältöä ja sen jaottelua on myös tutkimuksissa pohdittu ja samankaltaisin ajatuksin. Boccuni et al. (2022) pohtivat tätä jaottelua yläraajan kuntoutuksen osalta ja lukusuositus artikkelille.

Boccuni et al. 2022. Time to reconcile research findings and clinical practice on upper limb neurorehabilitation.

Yllä oleva on esimerkki. Neurologisessa kuntoutuksessa terapian sisältö on aina yksilöllinen ja kuntoutujan tavoitteiden mukaan räätälöity. Kiitos kun luit blogin. Kommentoithan tai esität kysymyksiä, mikäli niitä heräsi.

Elokuisin terveisin,

Sanna Hosio

Kuva Photo Anne Kalliola