Miks me ollaan kiinnostuneita siitä ns. paremmasta puolesta avh-kuntoutujilla?
Bobath peruskurssi Oulussa jatkuu ensi viikolla ja maanantaina heti aamusta aloitetaan tentillä. Osallistujat ovat saaneet kaksi viikkoa aikaa lukea ja muistella ensimmäisen viikon teoriaa ja käytäntöä, ja huomenna sitten nähdään, mitä jäi mieleen ja mitä tulee kerrata lisää.
Bobath peruskurssin sisältö teorioineen, käytännön harjoitteluineen ja kotona tehtävien töiden myötä on laaja määrä uutta ja syventävää tietoa neurologisen potilaan kuntoutuksesta. Teoriassa keskitytään tyypillisen liikkumisen ja toiminnan kuvaamiseen, kerrataan anatomiaa ja biomekaniikkaa käytäntöön linkittäen, syvennetään osaamista neurofysiologiasta, motorisen kontrollin ja oppimisen teorioista, uudelleen oppimisen ja neuroplastiuuden mahdollisuuksista, sekä pyritään ymmärtämään sairauden tai vamman patofysiologian vaikutuksista näihin kaikkiin.
Opettajana olen huomannut viime aikoina, miten vähän peruskoulussa ehditään opettaa neurologisesta kuntoutuksesta. Peruskurssille tulee sekä fysio- että toimintaterapeutteja, erilaisilla kokemus- ja koulutustaustoilla. Haastatteluiden ja "pienten avautumisten" kautta olen saanut ymmärtää, että ensimmäinen viikko, ja ehkä vielä toinenkin on Bobath peruskurssilla monelle aivan uutta. Viime aikoina olenkin miettinyt yhä enemmän opetuksessa, miten saada ne tärkeimmät asiat ymmärretyksi. Paljon on opittavaa, mutta peruskurssin jälkeen toivoisi kaikilla kollegoilla olevan tunne ja rohkeus omasta tekemisestä niin, että ymmärtää mitä tapahtuu ja miksi ja osaamme selittää, miten siihen voidaan vaikuttaa terapeuttisen harjoittelun avulla.
Mitä tapahtuu? Tärkein kaikista työkaluistamme on tutkiminen ja analyysi. Täytyy olla osaamista ymmärtää, miten ihminen tyypillisesti liikkuu ja toimiii, jotta voidaan erottaa muuttunut ja ei -tyypillinen liikemalli. Mitkä sensoriseen tai motoriseen toimintaan liittyvät muutokset nousevat esille, miten posturaalinen kontrolli, asennon hallinta ja tasapaino on muuttunut, ja onko liikkeen suorittamisessa jotain ei-tyypillistä muutosta? Näihin opimme löytämään vastauksia haastattelun, havainnoinnin ja erilaisten mittausten kautta.
Kliininen päättely on kiistatta haastavin ja tärkein tehtävämme. Peruskurssilla prosessia harjoitellaan teoriassa, omien kuntoutujien kanssa ja tietysti ohjaajan demoja seuratessa. Alkustartti saadaan siis kurssilla, mutta kokemuksen ja oppimisen kautta jokaisen oma päättelyprosessi kehittyy jatkuvasti vuosien kuluessa.
No mihin otsikkoni kysymys sitten liittyy?
Se liittyy tenttiin, se liittyy avh-kuntoutukseen ja ihmisen perusliikkumisen säätelyyn ja laskeviin ratoihin. Ensimmäisellä viikolla osallistujat saivat kysyä jotain teroiaan liittyvää vielä ennen lukulomalle lähtöä. Rautalankamalli oli käyty corticoreticulospinaaliradan toiminnasta edellisenä päivänä, mutta ainakin 5 kysymystä liittyi tämän systeemin toimintaan ja pyyntönä olikin rautakiskomalli: miksi olemme kiinnostuneet siitä ns. paremmasta puolesta?
Opettajana tietysti huolestuu, onko asiaa liikaa. Mutta IBITA on määritellyt ja ohjeistanut oppimisen tavoitteet ja sisällön, joka kursseilla tulisi käydä läpi. Teorian määrä on suuri ja mikäli neurofysiologia ei ole lainkaan tuttua, niin iso määrä oppia tulee sisäistettäväksi. Oli miten oli, niin toiveeni ensimmäisen viikon jälkeen oli, että jokainen ymmärtäisi miksi olemme tästä ns. paremmasta puolesta myös kiinnostuneet.
Alhaalla olevissa kuvissa
1) corticoreticulospinaaliratojen kulkua aivokuorelta aivorungon alueelle, josta saavat alkunsa reticulospinaaliradat (mediaalinen ja lateraalinen). Näiden tehtävänä on aktivoida muun muassa vartalon lihasten toimintaa ja posturaalista kontrollia. Kuten kuvasta nähdään (vihreä ja punainen viiva) retikulaariset radat kulkevat bilateraalisesti ja ipsilateraalisesti selkäytimeen, jolloin jos infarkti on vasemmalla puolella aivoissa, vaurioituu nämä radat myös, ja sen vuoksi "damagee" tulee myös ns. paremmalle puolelle.
2) kuntoutuja, jolla infarkti on vasemmalla puolella, hemioireet nähdään vastakkaisella puolella eli oikeassa raajaparissa. Kun hän seisoo yhdellä jalalla ja ns. paremmalla puolella, on hänellä vaikeampi säilyttää tasapainoa ja hallita asentoa. Tämä näkyy oikean käden tonuksen kohoamisena (assosiaatioreaktio lisääntyy), katse on alas lattiaan ja sitä ei pysty muuttamaan eli tarvitsee enemmän kompensaatiota näön avulla posturaalisen kontrollin säilymiseksi, lisäksi nähdään, että vasemmassa lonkassa enemmän koukistumista ja vartalo ja pää kallistuvat oikealle.
3) sama kuntoutuja seisoo ns. heikommalla jalalla, mutta vartalon kannatus on parempi, vartalon ja pään linjaus säilyy, tonusta (assosiaatioreaktiota) on vähemmän ja katse on vapaa, hän voi keskittyä muihin asioihin kun vain pysymään pystyssä.
Kommentit
Lähetä kommentti