Kuka päättää, kannattaako kuntouttaa - Kallen tarina kuntoutumisesta selkäydinvamman jälkeen

”Ymmärräthän Kalle, että sinä olet invalidi ja pyörätuolissa”? Kuntoutumista ei enää kahden vuoden jälkeen tapahdu, joten kuntoutustakaan ei enää tarvita”. Näillä sanoin Kalle tuli kohdatuksi kuntoutussuunnitelmapalaverissa ja kuntoutusta vähennettiin radikaalisti, mutta miksi. Vuosi tämän jälkeen Kalle soitti minulle ja kertoi, kuinka oli juuri eilen käynyt rollaattorin kanssa kävellen hakemassa postin ulkoa (100m) ja liikkuu sisällä myös sen turvin, pääsee itse hoitamaan puutarhaansa ja on saanut itse kunnostettua terassin, vaikka vuosi sitten sanottiin ettei onnistu ja pystyasennon harjoittelu on täysin turhaa. Mitä siis on tapahtunut?

Kallen elämä sai dramaattisen käänteen, kun äkillinen infektio johti selkäydinvammaan. Vamma, tuhoisa isku, vei häneltä liikuntakyvyn ja pakotti hänet arvioimaan kaiken uudelleen.

Ensimmäiset kuukaudet olivat täynnä epävarmuutta ja kipua. Sairaalasänkyyn sidottuna Kalle kamppaili uuden elämänsä todellisuuden kanssa. Lääkärit rajoittivat hänen liikkumistaan, jotta hänen selkärankansa paranisi kunnolla, ja hän tunsi itsensä sekä avuttomaksi että pelokkaaksi.

Ajan kuluessa Kallen pelko uuden loukkaantumisen suhteen jatkui. Fysioterapeutin ohjeista huolimatta hän epäröi kokeilla liikkeitä, jotka saattaisivat pahentaa vammaa. ”En halunnut olla hankala”, hän selittää, ‘mutta halusin kunnioittaa lääkärin määräyksiä’.

Kallen kokemukset heijastavat monien muiden selkäydinvammapotilaiden kokemuksia. Tie toipumiseen on pitkä ja usein täynnä haasteita. Hän on kiitollinen saamastaan tuesta, mutta uskoo, että aina on parantamisen varaa. Kalle kertoi turhautumisestaan standardoituun lähestymistapaan hänen kuntoutuksessaan. Vaikka hän oli kiitollinen saamastaan hoidosta, hänestä tuntui, että ohjelmasta puuttui yksilöllisyys eikä se vastannut hänen yksilöllisiin tarpeisiinsa.

Viisi kuukautta kestäneen kuntoutuksensa aikana hän huomasi noudattavansa samaa rutiinia kuin kaikki muutkin, eikä fysioterapeutti huomioinut häntä yksilöllisesti. Toistuvat harjoitukset, Motomedin polkemisesta jalkaprässiin ja lähentäjien tekemiseen, tuntuivat yksitoikkoisilta ja innottomilta.

Miehen tarina korostaa tarvetta yksilöllisempään arviointiin ja suunnitteluun selkäydinvamman kuntoutuksessa. Tunnistamalla jokaisen potilaan ainutlaatuiset haasteet ja tavoitteet terveydenhuollon tarjoajat voivat laatia tehokkaampia ja voimaannuttavampia hoitosuunnitelmia. Hän toivoo, että hänen tarinansa jakaminen voi innostaa muita ja ehkä jopa johtaa uusiin lähestymistapoihin tai hoitomuotoihin selkäydinvammojen hoidossa.

Hänen kokemuksensa korostaa terveydenhuollossa yleistä harhaluuloa: uskomusta, että jos merkittävää edistystä ei tapahdu kahden vuoden kuluessa, kuntoutuminen on epätodennäköistä. Viimeaikaiset tutkimukset kuitenkin kyseenalaistavat tämän käsityksen ja korostavat yksilöllisiin tarpeisiin räätälöidyn pitkän aikavälin kuntoutuksen merkitystä. Useat selkäydinvammakuntoutujat ja myös AVH-kuntoutujat ovat vielä vuosienkin jälkeen edistyneet, oppineet uusia taitoja ja kehittyneet fyysisten ominaisuuksien, kuten voiman ja kestävyyden osalta oikeaoppisen harjoittelun myötä. Hermosto muovautuu joka päivä ja mahdollistaa elinikäisen oppimisen. Harjoittelulta se vaatii spesifisyyttä ja yksilöllisyyttä, joka huomioi kunkin kuntoutujan tarpeet ja tavoitteet.

Kalle kertoo tämänhetkisen fysioterapeutin merkittävästä roolista toipumisessaan. Hän korostaa, että on tärkeää, että häntä kohdellaan tasavertaisena kumppanina, että häntä kuunnellaan ja että hänet otetaan mukaan päätöksentekoon. Kalle uskoo, että ammattitaitoisen fysioterapeutin ja asiantuntevan potilaan välinen yhteistyö voi olla uskomattoman voimakasta. Yhdessä he voivat työskennellä kuntoutustavoitteiden saavuttamiseksi ymmärtämällä vamman ainutlaatuiset haasteet ja rajoitukset.

Hän kuvailee, etteivät hänen fysioterapiaistuntonsa ole koskaan rutiininomaisia, vaan niiden sisältö kehittyy jatkuvasti hänen muuttuvien tarpeidensa mukaan. Fysioterapeutti ottaa aikaa selittääkseen, miksi tietyt asiat ja liikkeet kehossa eivät vielä toimi, ja antaa ohjeita, miten niitä voi parantaa ja kehittää. Fysioterapeutti auttoi Kallea visuaalisten apuvälineiden ja käytännön demonstraatioiden avulla ymmärtämään muuttuneita liikemallejaan ja kehittämään strategioita niiden parantamiseksi.

Tämä yksilöllinen lähestymistapa yhdistettynä omaan oppimiseen ja motivaatioon oli ratkaisevassa asemassa Kallen kuntoutusmatkalla. Se auttoi häntä ymmärtämään tilansa, pysymään motivoituneena ja ottamaan aktiivisen roolin toipumisessaan. Kalle on kertonut myös kohtalotovereilleen omasta fysioterapian sisällöstä ja kaverit ovat olleet ihmeissään, ”oikeestikko te teette noita juttuja fysioterapiassa”?

Kallen toipumismatka on osoitus sinnikkyyden ja yksilöllisen kuntoutuksen voimasta. Vaikka hänelle sanottiin, että hän joutuisi pyörätuoliin loppuelämäkseen, hän on uhmannut odotuksia ja edistynyt merkittävästi. Hänen tarinansa kyseenalaistaa vallitsevan väärinkäsityksen, jonka mukaan kuntoutus rajoittuu tiettyyn aikaan. Kallen kokemus osoittaa, että oikeanlaisella lähestymistavalla yksilöt voivat jatkaa paranemista ja edistymistä jopa vuosia vamman tai sairauden jälkeen.

Kallen tarina korostaa tarvetta yksilöllisempään lähestymistapaan kuntoutuksessa. Jokaisen ihmisen matka on ainutlaatuinen, eikä ”kaikille sopivalla” lähestymistavalla välttämättä saavuteta optimaalisia tuloksia. Keskittymällä yksilöllisiin tavoitteisiin ja mahdollisuuksiin terveydenhuollon tarjoajat voivat luoda yksilöllisiä hoitosuunnitelmia, jotka maksimoivat toipumisen.

Jotta Kallen kaltaisilla henkilöillä olisi mahdollisuus saada tarvittavaa kuntoutusta, on tärkeää puuttua terveydenhuoltojärjestelmän väärinkäsityksiin ja ennakkoluuloihin. Kannattamalla yksilöllistä hoitoa ja kyseenalaistamalla vanhentuneita oletuksia voimme tasoittaa tietä liikuntavammaisten parempiin tuloksiin ja parempaan elämänlaatuun.

Kallen tarina tarjoaa toivoa ja inspiraatiota muille, jotka kohtaavat samanlaisia haasteita. Hänen päättäväisyytensä ja kestävyytensä ovat muistutus siitä, että oikean tuen ja yksilöllisen hoidon avulla yksilöt voivat voittaa ylitsepääsemättömiltä tuntuvat esteet. Kalle toivookin, että tämän tarinan avulla kohtalotoverit eivät lannistuisi eikä heitä lannistettaisi, koska kukaan ei kuitenkaan voi tietää, miten kukin loppupelissä kuntoutuu.

Kiitos Kalle kun jaoit tarinasi.

Syysterveisin,

Sanna Hosio