EI IKINÄ
Miten minusta tuli fysioterapeutti ja kouluttaja? Eihän näin pitänyt IKINÄ käydä..
Useasti olen polkuani ja tarinaani miettinyt, ja kaikessa ei-ikinä -kavalkaadissaan se on suorastaan hämmentävän upea.
Miten Norssin lukion liikuntalinjalta, Jyväskylästä päädyttiin JAMKiin ja fysioterapialinjalle? Yritin kyllä kaikkeni vielä pääsykokeiden haastattelussakin ettei minua valittaisi kouluun. Kerroin haastattelijalle, että "olen täällä vain kun johonkin piti hakea ja tavoitteeni on päästä liikunnalle". Kuitenkin pääsykokeet menivät muutoin ilmeisesti hyvin, koska kutsu fysioterapeuttiopintoihin tuli ja syksyllä 1997 aloitin opinnot Jyväskylän ammattikorkeakoulussa 42 muun kokelaan kanssa.
Ensimmäisen vuoden jälkeen ajattelin, että onpas tämä tylsää ja mitäköhän muuta sitä voisi tehdä. Päätin pitää välivuoden ja ilmoitin opintojen päättämisestä kansliaan. Ihminen, joka on tottunut suorittamaan aina kaiken vähintään kohtuullisella tasolla, oli uuden edessä. Mitäs sitten? Tuolloin pelasin vielä lentopalloa 1-sarjatasolla ja mietin, josko pelailisi hetken. Lappeenrannasta löytyi sopiva paikka harrastuksille ja kuulin, että siellä voisi olla mahdollista jatkaa myös fysioterapeuttiopintoja - hmmm. Pari päivää siinä meni kun päätin selvittää mahdollisuuden jatkaa opintoja ja pääsin Etelä-Karjalan ammattikorkeakouluun. Lappeenrannassa sitten opiskeltiin, pidettiin hauskaa, pelattiin lentopalloa ja taisi pesäpallokin olla kesäisin kuvioissa, kunnes valmistuminen koitti jouluna 2000!
Valmistumisen jälkeen ajattelin, että EI IKINÄ näitä hommia. Vaikka opiskelu oli mukavaa niin töihin meno niillä tiedoilla hirvitti. Enhän minä nyt osaisi ketään opastaa ja ohjata kuntoutuksen saralla. No, liikunnan pääsykokeet sattuivat sopivasti keväälle 2001 ja kesän lajiharjoittelun myötä ovet avautuivat Liikuntabiologian laitokselle, liikuntafysiologian linjalle.
Liikunnalla opiskeltiin kunnes tuli ensimmäinen kesäloma ja kesätöiden haku. Muistin, että minullahan on jo tutkinto, joten jospa virittäisin verkkoja ja kokeilisin työnhakua fysioterapeuttina. Kaksi haastattelua ja moelmpiin olisin päässyt - mahtavaa! Valitsin Saarijärven terveyskeskuksen, koska sinne pääsi kulkemaan helposti ilman muuttoa. Ja "voe mahoton" mitä sitten tapahtuikaan, fysioterapeutti -kärpänen puraisi ja kesän sekoilun (siis kaikki piti opiskella uudelleen itse iltaisin pimeinä tunteina) jälkeen työ tuntui kivalta, työyhteisö oli super ja kiinnostus alaan kasvoi. Tein töitä vuodeosastolla, kotikäynneillä, tule- ja neurologista kuntoutusta, lasten ryhtitunteja kouluilla ja apuvälineohjausta ja lainausta. Pari vuotta tätä iloa jatkui, kunnes sijaisuudet päättyivät ja katselin uutta väylää. Seuraava EI-IKINÄ oli, että koska työ julkisella sektorilla on näin monipuolista, niin ei yksityiselle sektorille...
No niinhän siinä kävi, että yksityiselle sektorille Jämsään lähdin ja sieltä Äänekoskelle ja sieltä palasin kotiin Muurameen ja perustin oman toiminimen, joka sittemmin kasvoi Ky:ksi ja Oy:ksi. En muista tarkasti, mutta yrittäjyys ei ollut ensimmäisiä vaihtoehtojani työuralle eli EI IKINA joutui taas väistymään...
Jo koulun päättyessä jouluna 2000, tokaisin tomerasti kollegalleni Reetalle, että EN kyllä IKINÄ tee neurologista fysioterapiaa. No jostain syystä 2006 suoritin neurologisen erikoistumisopinnot Porissa ja 2010 aloitin Bobath peruskurssin Lilin johdolla Helsingin Hesevassa. Peruskurssin jälkeen en ollut vielä vakuuttunut suunnan muutoksesta, mutta nyt noin tusinan jatkokurssin jälkeen olen aivan myyty. Hulluna neurologiseen kuntoutukseen!
Minulla on maailman parhaat kuntoutujat, joiden kanssa saan tehdä töitä päivästä toiseen. Joka päivä he yllättyvät ja yllättävät minut kuntoutumisellaan, kovalla työnteollaan ja sisukkuudellaan tehdä töitä itsensä hyväksi. Tässä on hyvä olla just nyt. Ihana katsella taakseen tätä uraa, muistella EI IKINÄ -tokaisuja ja huomata niiden muuttuminen päinvastaiseen. Melko hilpeää ihan omastakin mielestä.
Ai niin, yksi EI IKINÄ oli vielä... Nuo liikunnan opinnot, jotka jäivät perheen perustamisen ja urakehityksen jalkoihin, jatkuivat myöhemmin. Kandidaatin tutkinto valmistui 2017 ja sen jälkeen sanoin tyttärelleni, että EN IKINÄ jatka maisterin opintoihin. Sen verran kovaa työtä on tuo opiskelu. No kaikesta huolimatta ajauduin takaisin opintojen pariin ja 2020 valmistuin Liikuntatieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta!
Neurologinen kuntoutus on niin mun juttu!
TAB
Kommentit
Lähetä kommentti